TV-opas

    • 00:05-04:00

    • 04:00-07:00

    • 07:00-07:29

      1/3: Kirkon uudistaja. Millaisessa ympäristössä Mikael Agricola eli ja vaikutti? Agricolan työ oli merkittävää uskonpuhdistuksen alun Suomessa jolloin moderni valtio alkoi muodostua. Ohj. Erkko Lyytinen.

    • 07:29-07:58

      2/3: Kielenkääntäjä. Mikael Agricolan rooli suomen kirjakielen synnyssä. Millaisia haasteita hän joutui kohtaamaan? Ohjelmassa seurataan Agricolan elämän kannalta merkittäviä tapahtumia ja paikkoja. Ohj. Erkko Lyytinen.

    • 07:58-08:30

      3/3: Diplomaatti. Millainen oli Mikael Agricolan diplomaatin ura Venäjällä ja mikä on hänen jättämänsä kulttuurinen perintö? Agricolan aloittama pioneerityö näkyy yhä meissä! Ohj. Erkko Lyytinen.

    • 08:30-09:18

      Merikotkat olivat vielä 50 vuotta sitten sukupuuton partaalla. Luontoelokuvaaja Jouni Hiltunen johdattaa katsojan ainutlaatuiselle matkalle seuraamaan merikotkien elämää sekä suojelutyötä tämän päivän Suomessa. Kuvailutulkattu.

    • 09:18-09:30

      Keväinen Ahvenanmaa tuo ensimmäisenä mieleen muuttolinnut, mutta toukokuun auringossa sädehtivä kukkaloisto on vähintään yhtä vaikuttava. Oy Valokuvaaja Mika Rokka, 2009. (U)

    • 09:30-10:00

      UMK:sta koko Suomelle tutuksi tullut laulaja Sara Siipola oli koulussa sekä kapinallinen että hymytyttö. Nyt hän laulaa rohkeudesta ja elämässä selviämisestä. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #Puoli7

    • 10:00-11:00

      Kirkkovieras: Taivas on totta. Helatorstain kirkkovieraana toimittaja Anna-Stina Nykänen. Seniorifoorumin pappina Marja Heltelä. Ohjelman juontaa Ida Vartiala. Tallennettu Mikael Agricolan kirkossa.

    • 11:00-11:05

      Uutisia Uudeltamaalta

    • 11:05-11:10

      Uutisia Kaakkois-Suomesta

    • 11:10-11:15

      Uutisia Lounais-Suomesta

    • 11:15-11:20

      Uutisia Hämeestä

    • 11:20-11:25

      Uutisia Pirkanmaalta

    • 11:25-11:30

      Uutisia Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon

    • 11:30-11:35

      Uutisia Itä-Suomeen

    • 11:35-11:40

      Uutisia Pohjanmaalle

    • 11:40-11:45

      Uutisia Pohjois-Suomeen

    • 11:45-11:50

      Uutisia Lapista

    • 11:50-11:54

      Saamenkieliset tv-uutiset, tekstitetty suomeksi.

    • 11:54-12:10

      Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.

    • 12:10-12:40

      Mikä on vuosikymmenten kokemuksen anti taiteilijuuteen? Mikä tässä ajassa innostaa, mikä ihmetyttää? Keskustelemassa ovat muusikko Olli Ahvenlahti ja runoilija Marja-Leena Mikkola.

    • 12:40-13:25

      Kausi 17, 2/24. Mahdoton tehtävä, 2/2. Murdoch ja Ogden ovat kahden tulen välissä. Pystyvätkö he takaamaan lapsensa turvallisuuden, ja myös saamaan rikollisen vastuuseen teoistaan? Brackenreidin vaimo joutuu laivalla h

      Sarja
    • 13:25-14:44

      Melodraama Riihalan maatilasta, jota lujaluontoinen emäntä hallitsee rautaisella otteella. O: Hannu Leminen. N: Emma Väänänen, Heimo Lepistö, Raili Mäki, Alpo Vammelvuo, Anni Helenius. (1956) (Mv) (U)

    • 14:44-14:50

      Radiomainos ennen Helsingin olympiakisojen alkamista. (Suomi-Filmi). (Mv) (1952). (U)

    • 14:50-15:20

      Molli-Jorin ikimuistoisia lauluja Suomen Yleisradion elokuva- ja videoarkistoista eri vuosikymmeniltä. www.yle.fi/ikimuistoinen (U)

    • 15:20-15:50

      1 /10. Unelma. Rakennuttaja jättää hyvästit purkutuomion saaneelle lapsuudenkodilleen ja esittelee uuden talon suunnitelmansa. Rakennustyöt alkavat. (U)

    • 15:50-16:10

      Sievä kuvaus Saaristomeren kansallispuiston luonnosta ja eläimistä. Tuotanto Yle TV1 Opetusohjelmat (1994) (U)

    • 16:10-16:50

      Laitaoikeiston suosio EU:ssa kasvaa. Mitä populistipuolueet onnistuvat muuttamaan? Juontajana Petri Raivio. #yleastudio

    • 16:50-16:55

    • 16:55-17:00

    • 17:00-17:10

    • 17:10-17:54

      Kausi 17, 3/24. Mona Lisan varkaudesta syytetty mies löydetään murhattuna. Murdochin tutkimukset johtavat taiteilija Emily Carrin jäljille, sillä tämän sormenjäljet löytyvät mahdollisesta murha-aseesta. Emily vakuuttaa

      Sarja
    • 17:54-18:00

      Majava. Suomen luonnon ahkera rakentaja. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy. (U)

    • 18:00-18:11

    • 18:11-18:15

      Kun valkoposkihanhet ilmestyvät pelloille, puistoihin ja uimarannoille, monilla mitta tulee täyteen. Puiston roskat ja lasinsirut ovat ok, hanhet eivät. Tarvitsemme vakavaa hanhisiedätystä!

    • 18:15-18:45

      Ohjelmassa seurataan mangustiperheen elämää. Namibin aavikko on vaativa ja karu asuinpaikka ja vaatii erityisiä selviytymistaitoja sen asukkailta. Tuotanto: NDR Naturflm/Doclights, Saksa 2020.

    • 18:45-20:00

      Arkkitehti Pekka Helin sai unelmien tilauksen: hänen toimistonsa suunnittelisi Nepaliin uuden kaupungin 600 000 asukkaalle: vihreän, toimivan paratiisin. Mitä syntyi, kun suomalainen ja aasialainen todellisuus kohtasivat?

    • 20:00-20:29

      5/6. Eihän se oo vankila kuitenkaan. Sanna-äiti toteuttaa unelmansa. Ada säikähtää uutta sijoituspaikkaansa. Hans pääsee seikkailemaan ystävänsä kanssa ja Minna hyväksyy Hansin huostaanoton - pitkin hampain.

    • 20:29-20:45

    • 20:45-20:55

    • 20:55-21:54

      Satu Hassi on ollut Vihreiden keskeinen hahmo niin puoluejohtajana kuin ministerinäkin. Nuoruuden taistolaisvuodet opettivat hänet kammoamaan diktatuureja. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.

    • 21:54-22:00

      Kesä järvessä. Vesiekosysteemin kiireisin vuodenaika. KK: Maija Flinkman. O: Marko Röhr. T: MRP Matila Röhr Productions Oy. (U)

    • 22:00-00:16

      Maailman suurimman musiikkishown toinen semifinaali. Suora lähetys Ruotsin Malmöstä. Kommentaattorina Mikko Silvennoinen. Programmet refereras på svenska av Eva Frantz och Johan Lindroos. Yle.fi/umk.

    • 00:30-04:00

    • 04:00-06:50

    • 06:50-06:51

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 06:51-06:53

      Onnea, Timo ja Timi!

    • 06:53-06:58

      Bussi. Poppelimetsään on saapunut bussi, jota kuljettaa Narsku. Kun vaativat matkustajat koettelevat kuljettajan hermoja, on aika etsiä apua Poppelikummulta.

    • 06:58-07:05

      Kasvopyyhe. Mama aikoo leipoa kakun salaa, mutta Tete huomaa sen ja tahtoo mukaan. Vatkatessa taikinaa roiskuu ympäriinsä, mutta onneksi Mamalla on pyyhe, jolla pyyhkäistä kasvot puhtaaksi, mutta pitääkö Tete moisesta?

    • 07:05-07:07

      Kori on lastattu hedelmillä. Susanna ja Alli keräävät koriin hedelmiä.

    • 07:07-07:14

      Henrietta, kanat ja kettu. Maatilalla kiertää huhu, että alueella olisi nähty kettu. Henrietta koettaa saada ketun napattua.

    • 07:14-07:28

      Kasvava kerhotalo. Ilonalla, Nooralla ja Larilla on luontokerho, ja ihan oikea kerhotalo. Eräänä päivänä kerhoon tulee niin paljon uusia jäseniä, että kerhotalon seinät kaatuvat!

    • 07:28-07:35

      Keke. Osku etsii metsän uumenista jotain, mitä esitellä muille leiriläisille, mutta löytääkin uuden tuttavuuden.

    • 07:35-07:37

      Saara ja Aapeli tanssivat kakkien yhteisen kevättanssin.

    • 07:37-07:49

      Kaupungin valot. Illaksi on luvattu komeaa meteorisadetta. Kaupungin keskustaan on kerääntynyt paljon väkeä ihailemaan tähdenlentoja, mutta mitään ei näy.

    • 07:49-07:51

      Pilvimuodostelmia. Veera kertoo sadun, jossa pikkunallet oppivat kuuntelemaan toisiaan.

    • 07:51-08:34

      Hurtanlinnan prinsessa viettää syntymäpäiviään. Prinsessan kiero sukulainen ilmaantuu kuokkavieraaksi. Kaja joutuu vastakkain kammoamansa kotkan kanssa.

    • 08:34-08:36

      Onnea, Timo ja Timi!

    • 08:36-08:36

      Ohjelmaa perheen pienimmille.

    • 08:36-08:37

      Postipyyntö: Minä...eli siis sinä! Mitä teet mieluiten, missä jutuissa olet hyvä ja missä tarvitset harjoitusta? Piirrä oma kuvasi ja kerro itsestäsi. Lähetä postisi: Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 Tampere.

    • 08:37-08:38

      Koulululaisten oma ohjelma!

    • 08:38-08:49

      Parhaat kamut. Eka muuttuu kärpäslätkäksi ja Helmi sateenvarjoksi.

    • 08:49-09:01

      Isännän kengissä. Elviksen isä on viikonlopun poissa, joten Elvis joutuu hoitamaan sairastunutta äitiään yksin. Tehtävää on hurjan paljon, eikä Elvis ole erityisen huolellinen...

    • 09:01-09:10

      Atte katoaa. Hugo sai vihreän valon kuvattua. Hän tahtoo näyttää sen Atelle, mutta kukaan ei avaa ovea. Kun hän näyttää videon toisille, Minni huomaa jotain: Aten isä katoaa vihreään valoon!

    • 09:10-09:35

      Kauan odotettu sirkusvierailu peruuntuu. Viherlaakson lasten pettymys vaihtuu iloksi, kun he alkavat puuhata omaa sirkusesitystään.

    • 09:35-10:00

      Erikoisjakso: Perhepäivä. Kadettien isiä ja äitejä saapuu vierailulle Kengulahteen. Vanhemmat keksivät lapsille muuta puuhaa loppukesäksi, mikä on vaarassa hajottaa kaveriporukan ennen Letin suurta lauluesitystä.

    • 10:00-10:30

      Kausi 2, 7/9. Taiteilija Anssi Kasitonni teettää kummankin Latelan tallin kanssa tilataidetta. Tehtävä alkaa autojen valitsemisella. (U)

      Sarja
    • 10:30-11:10

      Kausi 1, 5/5. Jostein käyttää rakentamaansa naamioitua lauttaa saadakseen täydellisen kuvan saalistavasta kalasääskestä. Hänen on maattava tuntikausia paikallaan ja odotettava oikeaa hetkeä. Maj-Lena ja paimenkoirat ovat valmi

      Sarja
    • 11:10-11:50

      Syksyn jälkeen Jørgen ja Nikolaj matkaavat pohjoiseen, sillä jostakin Ruotsin metsien kätköistä pitäisi saada saaliiksi hirvi. Niin ison eläimen ampuminen vaatii täydellistä keskittymistä ja mielenrauhaa.

    • 11:50-12:45

      Erikoisjaksossa matkataan Etiopiassa, Keniassa, Sambiassa, Madagaskarilla, Etelä-Afrikan tasavallassa, Gabonissa, Kamerunissa, Nigeriassa, Nigerissä ja Kap Verdellä. Mitkä ovat maanosan pakolliset nähtävyydet? (U)

    • 12:45-13:15

      2. tuotantokausi, osa 5/12. Frank lähtee katselemaan Ranskaa ja keksii ystävänsä Clauden kanssa hauskaa puuhaa. Kotona odottavat taas työt. Kasvihuoneeseen istutetaan tomaatintaimia ja verstaalle tuodaan höyläpenkki. (U)

    • 13:15-14:01

      Kausi 1, 1/4. Pyhä paikka. Matkan ensimmäisellä osuudella Griff reissaa 420 kilometriä Pohjoissaaren pohjoisimmasta kärjestä Aucklandiin. Reitti alkaa pyhästä paikasta nimeltään Cape Reinga. Välietapit ovat historiallin

      Sarja
    • 14:01-14:30

      Kausi 3, osa 6/14: Taidetta luonnossa. Søren suhtautuu intohimoisesti siihen, että puutarhoissa pitäisi olla enemmän taidetta. Hän lähtee Deep Forest Art Landiin tutkimaan, miten taide ja viheralueet voidaan yhdistää.

      Sarja
    • 14:30-14:58

      Kausi 7. 4/6. Huumoria elävästä elämästä, tuttuja hahmoja naapurista. Speedy ja Saku: lainaa omalla vastuulla! TV-kotilääkäri Mengele suorittaa Krankelle tuseerauksen! Rattopojilla on äärimmäiset keinot käytössä! (U)

      Sarja
    • 14:58-15:30

      Kausi 7. 5/6. Huumoria elävästä elämästä, tuttuja hahmoja naapurista. Kalervon tilanne pahenee! Yllättävä verotarkastus saa Putkiliikkeen johtotroikan vatsat sekaisin! Voi sitä Ruususten arkea, wc:n ovi pysyy kiinni. (U)

      Sarja
    • 15:30-16:02

      Kausi 11, 1/9. "Oikeesti, jotkut asuu täällä!" Vauhdikas Valma, pedantti Myy, lempeä Liisa ja tunteellinen Sinna hyvästelevät rakkaansa ja suuntaavat Maltalle. Kuinka nelikko sopeutuu toisiinsa ja uuteen kulttuuriin?

      Sarja
    • 16:02-16:31

      Kausi 11, 2/9. "Eihän tääl voi edes itkeä rauhassa". Ensikohtaamiset isäntäperheiden kanssa jännittävät. Nyt kysytään jokaiselta au pairilta aivan uudenlaista joustavuutta.

      Sarja
    • 16:31-17:00

      29/40. Maya-kissa on kärsinyt oksentelusta jo pari kuukautta. Mayan kämppäkaveri, maatiaiskissa Oliverkin oksentelee apeana. Klinikalle klenkkaa myös Leksa, koiranpentu jonka takajalka ei toim

    • 17:00-18:00

      Katsellaan Susannan kanssa Pikkilän katras, Isot koneet, Anna ja ystävät, Korvamato, Suurenmoinen herra Kunkku, Super-Senja sekä Kotisaari.

    • 18:00-18:50

      Kausi 1, 2/4. Vulkaaniset kohteet. Aucklandissa Griff välttää aamuruuhkan hyppäämällä vesitason kyytiin. Matkan varrella poiketaan kuumia lähteitä pulppuavassa Coromandelissa, White Islandin tulivuorisaarella sekä Taupo

      Sarja
    • 18:50-19:20

      Kausi 7. 6/6. Huumoria elävästä elämästä ja tuttuja hahmoja naapurista. Joko vihdoinkin, perintöä odotellessa? Nirunaru-veljekset autokaupoilla. Kouhian viimeiset eväät! Voi Ruususten arkea. Kalervo Jankko ratkeaa! (U).

      Sarja
    • 19:20-19:38

      1/6. Espoolaisen Oscarin luisteluvalmentajalla on suuret odotukset pojan suhteen, joten harjoituksissa painetaan täysillä. William kertoo arjestaan, johon kuuluu paljon automatkoja ja kovia treenejä Jokereissa. Roman vaihtaa Kokkolan

    • 19:38-19:54

      2/6. Maalahdessa Hemmingin perhe on kokoontunut juhlimaan juhannusta. Veljesrakkaus johtaa painiotteluun ja kiistaan siitä, kuka on maailman paras jalkapalloilija. William on hankkinut asunnon Helsingistä. Roman puolestaan lähtee jääl

    • 19:54-20:08

      3/6. Pojille on kerrottu, ketkä osallistuvat ensimmäiselle maajoukkueleirille. Kahdella pelaajalla on kuitenkin ilmennyt huolestuttavia vammoja. Rasmus tuntee itsensä kuninkaaksi ja on matkalla kohti Vuokattia. Tuotanto: Eva Lingon Ab

    • 20:08-20:25

      4/6. Pojat puhuvat siitä, mitä rakkaus merkitsee heille. Samalla he ovat ensimmäisen maajoukkueleirinsä loppusuoralla. Täällä heidän on tehtävä kaikkensa, jotta maajoukkuematka jatkuisi. Tuotanto: Eva Lingon Ab, 2024.

    • 20:25-20:40

      5/6. Rasmus saa Sundomissa puhelun kuuluisalta jääkiekkoilijalta. Leon tulee käymään, ja pojat ajelevat mopoillaan. Oscar pääsee vihdoin taas pelaamaan. William puolestaan on lähtenyt golfkentälle kaverinsa kanssa. Tuotanto: Eva Lingo

    • 20:40-21:00

      6/6. Kun sijoitusottelut pelataan Vierumäellä, kaikki ratkeaa. Nyt valitaan ne 44 pelaajaa, jotka pukevat ylleen maajoukkuepaidan. Pojat odottavat liikuntasalissa, kuulevatko he oman nimensä. Tuotanto: Eva Lingon Ab, 2024.

    • 21:00-21:28

      Kausi 11, 3/9. "Ei oo ollut kivaa eikä oo mennyt hyvin" Nelikko kohtaa au pair -työn arjen. Sinna ei kykene rentoutumaan, Valmaa piinaa haju. Lapsiarjen työläys alkaa valjeta Liisalle ja Myy elää kaaoksessa.

      Sarja
    • 21:28-21:57

      Kausi 11, 4/9. "Siis noi linnut legit lensi!" Halloween tuo helpotusta, kun Sinnan perhettä huolettaa Ukrainan sota. Myyn mitta tulee täyteen. Valma turhautuu Tinderiin, Liisa kohtaa hurjan pelkonsa Maltan syrjäkujalla.

      Sarja
    • 21:57-22:02

      Pirjo (Pirjo Heikkilä) törmää puistossa vanhaan tuttuun (Petra Ahola). (U)

    • 22:02-23:00

      Kausi 2, jakso 5/10. Kissan kehto 1/2. Sorjonen jää virkavapaalle vaimonsa vuoksi. Keskellä päivää Lappeenrannan hiekkalinnalla ammutaan nuori mies. Tapauksen tutkimusjohtajaksi valitaan Niko Uusitalo.

      Sarja
    • 23:00-23:40

      Kausi 2, 7/8. Siitä ei neuvotella! Lazaruksen uusimmat tulokkaat joutuvat keksimään, miten päästään ulos katastrofista. Matka on sukellus pimeään joka heittää oman moraalikäsityksen romukoppaan.

      Sarja
    • 23:40-00:10

      Irakilainen Wed Al-Asad juuttuu Suomen turvapaikkajärjestelmään. Hän yrittää parhaansa mukaan toteuttaa konemaisen labyrintin toiveita, mutta huomaa että sisäänpääsyä vaikeampaa on ulospääseminen. O: Elina Talvensaari.

    • 00:20-01:15

      Kausi 1, 1/4. Cyber-rikoksista epäillyn oligarkin kotiin tehty isku menee pahasti pieleen ja jättää särön Tannerin ja Sylvian välille. Yllättävä ehdotus saa Vasan valmistelemaan salaista operaatiota.

      Sarja
    • 01:15-02:10

      Kausi 6, 3/9. Aamuradion juontaja Kimmo Vehviläinen juo litroittain kahvia ja syö valmisruokaa. Pippa järkyttää Kimmon terveystuloksilla ja Kimmo urakoi elintapojaan uusiksi.

      Sarja
    • 02:10-03:05

      Kausi 13, 10/12. Tuomarimme vierailevat Heinolassa, Kajaanissa ja Uuraisissa sijaitsevilla moderneilla mökeillä. Luonnonläheiset kesäpaikat sulautuvat nätisti ympäröivään maisemaan.

      Sarja
    • 03:05-03:40

      Kausi 8, 3/8. Paras ystäväni. Frankin mielestä parhaita ystäviä oli vain kouluaikoina, mutta silti tuntuu, että Casper käyttää termiä liian vapaasti. Voiko vaimo oikeasti olla paras ystävä, vai onko hän vain hyvä kaveri?

      Sarja
    • 03:40-04:15

      Kausi 8, 4/8. Balling vs. Bahs. Frankia ja Casperia verrataan Olsen-koplan kirjoittajiin, mutta kumpi on kumpi? Selviäisikö asia ulostetutkimuksella, joka Frankia painostetaan muutenkin tekemään?

      Sarja
    • 04:15-05:08

      Kausi 5, 3/10. Muusikot Jesse Markin ja Kasmir laittavat Kokkisodan keittiön aivan ylösalaisin yllättävällä ehdotuksellaan. Kokkeina Serko Rantanen ja Tommi Tuominen.

      Sarja
    • 07:30-07:55

    • 07:55-08:25

    • 08:25-08:50

    • 08:50-09:00

    • 09:00-10:00

      Kausi 2, 9/10. Martti Syrjä. Martti Syrjä tutustuu esi-isään, joka ajautuu tuhansien kilometrien päähän, aina Mustallemerelle asti. Äidin isoisä karistaa Suomen tomut jaloistaan ja lähtee merille.

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Chas ja Marlon etsivät epätoivoisesti Paddya, joka on kadonnut pulttipistooli mukanaan. Myös Liam on huolissaan Paddyn mielenterveydestä. Amy esittää Mattylle yllättävän kysymyksen.

      Sarja
    • 10:30-11:00

      Eric odottelee hieman jännittyneenä kotona seuraavan päivän lääkärinlausuntoa tilastaan. Thomas haluaisi edelleen vastauksen kosintaansa, ja RJ ja Luna nauttivat romanttisesta lemmenhetkestä.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kausi 1- 2. Suositussa Salkkarit-spin-offissa Jiri ja Eva ovat työmatkalla ja kämpät jäävät nuorison käyttöön.

    • 13:00-14:00

      Kausi 6, 1/8. Unettomia öitä. Suzen ja Josephin talo rakennetaan jyrkänteelle hankaliin sääolosuhteisiin. Työt etenevät hyvin, kunnes parin innostus luksukseen sotkee budjetin. Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma.

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 1, 2/6. Pekka keskustelee Helin, Sipin, Marjon ja Kallen kanssa menetetyistä haaveista, eutanasiasta ja rakkaudesta. Tabu on sarja, jossa nauretaan yhdessä asioille, joille ei saisi nauraa.

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 6, 6/10. Silja ja Jari suunnittelevat yhteenmuuttoa, mutta sitä ennen perinteinen lapsiperheasunto on muutettava kahden aikuisen kodiksi. 80-luvun asunto nykyaikaistetaan tunnelmalliseksi lemmenpesäksi.

      Sarja
    • 16:00-16:30

      Kausi 1, 1/10. Rentoa ruoanlaittoa. Donal näyttää, miten keittiössä voi ottaa rennosti, vaikka nälkäinen perhe odottaa ruokaa. Irlantilainen ruokaohjelma.

      Sarja
    • 16:30-17:30

      Kausi 5, 8/8. Ikuisuusprojekteja. Chris lähtee katsomaan, mitä kolmelle sarjan aikana kesken jääneelle projektille kuuluu nykyään. Uusiseelantilainen rakentamisen ohjelma.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Jakso 4578 Magnus opus. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.

      Sarja
    • 18:00-18:30

      Finn kertoo malttamattomalle Ericille, miltä toipumisennuste näyttää. RJ ja Luna heräilevät uuteen aamuun rakastuneempina kuin koskaan.

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Kaikki yrittävät huolehtia Paddysta, joka haluaa vain olla rauhassa. Matty joutuu pahaan välikäteen Amyn ja Cainin huoltajuuskiistassa. Charles ei ilahdu siitä, että Naomi viettää aikaa Alexin kanssa. Marylla on treffit.

      Sarja
    • 19:00-19:15

    • 19:15-19:20

    • 19:20-19:25

    • 19:25-19:30

    • 19:30-20:00

      Jakso 4579 Käyn stagen laitaa, minä ilman paitaa. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 6, 4/9. Yrittäjä Riinis Palander ei kiireiltään ehdi syödä. Pippa huolestuu ravintoaineiden puutteesta ja auttaa Riinistä laittamaan oman hyvinvointinsa ensi kertaa muiden ihmisten sekä töiden edelle.

      Sarja
    • 21:00-22:00

      Kausi 5, jakso 8/12. Luvassa täysin päätöntä menoa! Suurmestari yllättää kilpailijat antamalla yhdelle kilpailijoista myös erikoistehtävän. Vierailijana Heikki Ranta. (u)

      Sarja
    • 22:00-22:15

    • 22:15-22:20

    • 22:20-22:50

    • 22:50-23:20

      Rallisirkus tutustuttaa katsojat kisapaikkakuntiin ja tarjoilee tarinoita rallikulissien takaa. Luvassa on myös henkilökuvia, historiaa sekä tietysti tärkeimmät tapahtumat kauden 2024 MM-sarjasta.

    • 23:20-00:20

      Miten Virossa varaudutaan Venäjän uhkaan? Haastattelussa puolustusministeri Hanno Pevkur. Asian ytimessä selvitetään myös miten yleistä ns. tyrmäystippojen uhriksi joutuminen on ja ottavatko viranomaiset ilmiön tosissaan?

    • 23:50-00:50

      Kausi 9. Jakso 3/8. Humputtelurahaa. Seinäjokelainen Johanna tunnustautuu visailufaniksi ja onkin hyvin kilpailuhenkinen. Humputteluraha houkuttaa, mutta uskaltaako hän ottaa riskejä matkalla kohti miljoonaa? Iltaa isännöi upea Antti Holma. Kotimainen peliohjelma. (41')

      Sarja
    • 00:50-01:50

      Kausi 4. Jakso 8/10. Kuka voi pysäyttää Sirkan ja Saijan? Ei kukaan. Kotimainen draamakomedia. (40') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 01:50-02:20

      Kausi 16. Jakso 19/20. Linnunpesä piilossa. Indonesiasta lentänyt nainen piilottelee tavaroissaan kaikenlaista kiellettyä. Brasilialaisen naisen lyhyt reissu saa rajavartijat epäluuloisiksi. Uusiseelantilaisen miehen menneisyys palaa kummittelemaan. Australialainen realitysarja.

      Sarja
    • 02:20-02:50

      Kausi 16. Jakso 20/20. Kallista ruokaa. Iranista saapunut pariskunta on tuonut mukanaan runsaasti evästä. Myös lomalta palaavalla australialaisperheellä on mukanaan muutakin kuin lomamuistoja. Australialainen realitysarja.

      Sarja
    • 02:50-03:50

      Kausi 3. Jakso 1/20. Ruokarekka roihahtaa. Steven hinaustiimi saa vaativan työn, kun ruokarekka roihahtaa tuleen vilkkaalla moottoritiellä. Lee puolestaan saa käyttää luovuuttaan, kun betoniauto luisuu ojaan kapealla maalaistiellä. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (44')

      Sarja
    • 06:00-06:05

      Kausi 1. Jakso 9/26. Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka ystäviensä avustamana oppii joka päivä jotain uutta ja selviytyy taaperoille tutuista elämän haasteista. Lastenohjelma. (7') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 06:05-06:10

      Kausi 3. Jakso 22/26. Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. (3')

      Sarja
    • 06:10-06:35

      Kausi 3. Jakso 9/10. Kun Sateenaarimaassa on jotakin vialla, sen suurisydäminen vartija Tuire pelastaa tilanteen täyttämällä toiveita yhdessä parhaan ystävänsä Bartlebyn kanssa. Lastenohjelma. (21') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 06:35-06:45

      Kausi 2. Jakso 11/52. Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma.

      Sarja
    • 06:45-07:10

      Kausi 2. Jakso 7/26. Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma. (21')

      Sarja
    • 07:10-07:20

      Kausi 3. Jakso 5/20. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (10')

      Sarja
    • 07:20-07:45

      Kausi 1. Jakso 15/20. Entä jos kaikki unemme olisivatkin totta? Rohkeat Izzie ja Mateo taistelevat unimaailmassa kamalaa painajaiskuningasta vastaan! Lastenohjelma. (22') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 07:45-07:55

      Kausi 1. Jakso 16/52. Nukkuva jättiläinen. Kivijättiläinen on herännyt kesken uniensa. Unilääke löytyy yllättävältä taholta. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (11') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 07:55-08:00

      Kausi 3. Jakso 12/26. Animaatiosarja tuo eloon suursuosioon nousseen pelin hauskat hahmot! Tässä sarjassa seurataan lintujen ja possujen välistä kahnausta possujen saarella. Onnistuvatko linnut pitämään munansa turvassa niitä himoavilta possuilta vai saako Kuningaspossu viimein unelmiensa omeletin? Suomalainen animaatiosarja. (2')

      Sarja
    • 08:00-09:00

      Kausi 2. Jakso 8/10. Turvallinen arki koiralle. Pelokas Love-koira kärsii kaupungin vilskeessä ja tarvitsee uuden kodin rauhalliselta alueelta.

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 15. Jakso 1/12. Kynitystä savitontista kesäparatiisiksi. JVG:n Ville Gallen mökkipihaunelma on meinannut tyssätä heti alkumetreillä, kun projekti on osoittautunut yllättävän haastavaksi. Valtavan kokoinen tontti on täysin kynitty ja savipohjainen. Onnistuuko Laura toteuttamaan Ville Gallen haaveet ja saadaanko pihalle paljon toivottu kuntosali? Kotimainen sisustusohjelma. (42')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 15. Jakso 2/12. Kunnostamalla lisävuosia. Tanjan ja Henrin vastahankkima mökki on tuonut iloa vaikean elämäntilanteen keskelle. Rannassa oleva saunamökki kaipaa kuitenkin kokonaisvaltaista kunnostusta, jotta siitä voidaan nauttia vielä useita vuosia. Mikko ottaa innoissaan haasteen vastaan. Kotimainen sisustusohjelma. (42')

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Kausi 15. Jakso 3/12. Suoria linjoja ja selkeyttä. Pernilla Böckerman on ostanut mökin yhdessä äitinsä Riikan kanssa. Kaksikolla on hyvin tarkka maku ja selvät sävelet sen suhteen, millaisen pihan he mökilleen haluavat. Lauran suunnittelee pihalle massiivisen terassin, joka saa Pernillan haukkomaan henkeään. Kotimainen sisustusohjelma. (42')

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 15. Jakso 4/12. Mummolan muodonmuutos. Lotta Hintsa on lunastanut mummonsa vanhan mökin itselleen.

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 15. Jakso 5/12. Luksusta kanoille. Heidi ja Ingo lapsineen eivät viihdy omalla pihallaan, vaikka heillä on kaunis rantatontti. Nyt vastentahtoinen perhe pitäisi saada houkuteltua viettämään aikaa myös ulkona, eli Laura on ison haasteen edessä. Lisäksi perheen lemmikkikanoille tulisi tehdä entistä hienompi kanala. Kotimainen sisustusohjelma. (41')

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 15. Jakso 6/12. Liikkuva kesämökki. Elina ja Ville ovat toteuttaneet haaveensa liikkuvasta kesämökistä ja hankkineet vanhan asuntovaunun Mikko on täysin uuden edessä päästessään suunnittelemaan matkailuvaunua. Alkuperäisessä kunnossa olevan vaunun remontti on oletettua työläämpi, mutta lopputulos yllättää kaikki. Kotimainen sisustusohjelma. (42')

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 15. Jakso 7/12. Lapsiystävällinen siirtolapuutarha. Jesse on ottanut isoäitinsä siirtolapuutarhapalstan hoitaakseen. Palsta on Jessen omien sanojen mukaan kaaos ja tekemistä siinä riittääkin. Jessen haaveissa siintää lapsiystävällinen piha, jossa perheen pieninkin puutarhuri voisi temmeltää turvallisesti. Kotimainen sisustusohjelma. (41')

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 15. Jakso 8/12. Säilyttääkö vanha vai tehdäkö uusi?. Sirkku on ostanut perintörahoilla kesämökin, joka on paljastunut vinoksi. Mikko ja Ville ovat suuren päätöksen edessä, sillä heidän on ratkaistava, lähdetäänkö vanhaa mökkiä suoristamaan vai rakennetaanko sen tilalle kokonaan uusi mökki. Kotimainen sisustusohjelma. (42')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 15. Jakso 9/12. Haastavasta pihasta unelmien keitaaksi. Paula Norosella on paljon pihahaaveita, mutta myös haasteita. Hänen mökkinsä tontti viettää jyrkästi rantaan ja se vaatii kunnon pohjatyöt. Lauralla ja Teemulla on edessään työläs projekti, mutta lopputulos palkitsee moninkertaisesti. Kotimainen sisustusohjelma. (41')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 15. Jakso 10/12. Sukupolvenvaihdos kesämökillä. Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen. Kotimainen sisustusohjelma. (42')

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 7. Jakso 5/8. Helsinki, Park Hotel. Legendaarisen Hyvät herrat -ohjelman kuvauspaikka, jossa hotellin asiakkaat valittavat aamupalasta ja lounaalla ei löydy selkeää linjaa: intialaisen ruoan kaverina tarjoillaan lehtipihviä ja pitsaa. Parkkiin päätettiin tehdä hotellivieraita ja Käpyläläisiä palvelevaa kunnon brunssia. Jaksossa tutustuttiin paikallisiin asukkaisiin vierailemalla puutarhoissa ja kylvetimme Villen kauppaneuvos Paukun henkeen muutaman silmäätekevän vieraan kanssa saunassa ja uima-altaassa. Kotimainen realityohjelma. (41')

      Sarja
    • 20:00-21:30

      Kausi 5. Jakso 10/14. Popsi, popsi porkkanaa. Uusi jakso! Kilpailu kovenee, kun farmilaiset jaetaan jälleen kahteen leiriin ja he pääsevät mittelemään toisiaan vastaan moniottelussa. Vaakakupissa painaa porkkananpainoinen palkinto. Koti-ikävä kolkuttaa ovella, eikä sitä helpota Pehtoorin tuoma tehtävä. Kotimainen realityohjelma. (64')

      Sarja
    • 21:30-21:35

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')

    • 21:35-21:40

      Kausi 2024. Jakso 130/366. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')

      Sarja
    • 21:40-22:40

      Kausi 2. Jakso 9/13. Itseluottamus. Rohkeasti tehtävään heittäytyvien kokelaiden luottamus horjuu ratkaisevalla hetkellä. Vaativassa helikopteritehtävässä testataan aiemmin opittuja taitoja ja yhden kokelaan tilanne herättää kouluttajissa kysymyksiä. Kotimainen realitysarja. Kotimainen realityohjelma. (43')

      Sarja
    • 22:40-22:45

      Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma. (2')

    • 22:45-23:45

      Kausi 1. Jakso 4/8. Selittämätön tapaturma vie suurimman osan saarelaisten varannoista ja ihmisten välit alkavat rakoilla. Suomen merivoimat tarkkailevat tilannetta, mutta ovat kyvyttömiä auttamaan. Kotimainen draamasarja. (45')

      Sarja
    • 23:45-23:55

      Kausi 1. Jakso 20/23. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista. (5')

      Sarja
    • 23:55-00:55

      Kausi 16. Jakso 5/14. Raktorirallit. Voittaako Aki vai Markku raktorien kiihdytyskisat? Pekkaniskan Pojat -yhtyeen perustaja Matti-Sakari myy 600 euron pieksujaan. Kotimainen realitysarja. (42') Ohjelmatekstitys.

      Sarja
    • 00:05-04:00

    • 04:00-07:50

    • 07:50-08:20

      BUU-klubbenin jännittävien tapahtumien selvittyä Järjestelijähiiri katsoo sarjoja Lohikäärme tulee mukaan, Do, Re & Mi sekä Hei, BUU-klubbenilainen.

    • 08:20-08:40

      1/6. Espoolaisen Oscarin luisteluvalmentajalla on suuret odotukset pojan suhteen, joten harjoituksissa painetaan täysillä. William kertoo arjestaan, johon kuuluu paljon automatkoja ja kovia treenejä Jokereissa. Roman vaihtaa Kokkolan

    • 08:40-09:20

      Kausi 2, 6/10. Kaikki peliin. Norjalainen luontokuvaaja Jostein on muuttanut maalle. Saadakseen täydellisen kuvan kotkasta, hänen on venytettävä rajoja. Josteinin vaimo joutuu jättämään monet jäähyväiset. T: NRK, 2021. (U)

      Sarja
    • 09:20-09:50

      1/8. Barnabas muutti Eritreasta Suomeen opiskelemaan musiikkia. Kun hän pystyi lopulta palaamaan sodan runtelemaan kotimaahansa, hän perusti sinne musiikkikoulun. Tuotanto: Wali Hashi Media Center, 2016. (U)

    • 09:50-10:20

      Kausi 3, osa 9/14: Hyötytarha ja tomaatteja. Søren yrittää parannella siistiä hyötytarhaansa, mutta nyt hän vierailee Hannun luona, jolla onkin ihan erilainen näkemys siitä, miten vihanneksia kasvatetaan älykkäästi.

      Sarja
    • 10:20-11:00

      Osa 4/10. Sängystä palopaikalle. Automaattihälytys herättää pelastajat, jotka uskovat kyseessä olevan vain yksinkertainen rutiinitehtävä. Sitten autoon saadaan viesti, että tulipalo on todella syttynyt. (U)

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Yleisön ohjelma. Johannes Klemets sai uuden munuaisen, Annette Gothóni taistelee silpomista vastaan, Stig Westerlund tofusta, Dennis Nylund opettaa breakdancea, KAJ-bändi, Sonja Kailassaari vauvakuplasta. Parad Media.

    • 12:00-13:13

      Eedenistä pohjoiseen on dokumentaarinen rakkauselokuva pareista, joilla on intohimoinen suhde puutarhaan. Pariskunnat kertovat, kuinka puutarhan hoito antaa voimaa, iloa ja lohtua. O: Virpi Suutari. T: Made Oy (2014) (U)

    • 13:13-13:20

      Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva julkinen sauna Tampereen Pispalassa kerää päivästä ja vuodesta toiseen vakiokävijöitä ja satunnaisia vieraita kokemaan mahtavat löylyt ja täydellisen yhteisöllisyyden.

    • 13:20-15:00

      Kuningas Charles III:n kruunajaisten kunniaksi 7. toukokuuta pidetyssä suurkonsertissa esiintyivät mm. Take That, Lionel Richie, Katy Perry, Andrea Bocelli, Bryn Terfel, Paloma Faith ja Lang Lang T: BBC. (U)

    • 15:00-16:00

      Kausi 2, 64/119. Jälleen yhdessä. Kaikki on hyvin taas: Pía saa vauvansa takaisin ja haluaa palata töihin. Antonio saa aikaan myrskyn vesilasissa. Petra yrittää pitää langat käsissään mutta silti voi tulla sanomis

      Sarja
    • 16:00-16:45

      Kausi 6, 4/160. Kiusanhenki. Adelaide vehkeilee Ludovican päänmenoksi. Tina on kummallisen vähäpuheinen miehensä tekemisistä kotipuolessa. Anna kaipaa ystävää hädässä. (U)

      Sarja
    • 16:45-17:12

      Neliosainen sarja, missä Eva María Jónsdóttir matkustaa ympäri Islantia ja tutustuttaa meidät historiallisiin paikkoihin ja ihmisiin.

    • 17:12-17:25

      Taiteilija Alpo Jaakola istutti loimaalaiselle pellolle puita ja rakensi puiden juurelle huiman kokoelman veistoksia. Puiston viereen raivattu pikatie sai taiteilijan lopulta pakenemaan melua toisaalle, mutta puistossa hänen

    • 17:25-17:55

      Kausi 3, 5/8. Bill ja Marie vierailevat Etnan rinteiden viinitarhoilla, joiden viiniköynnökset kasvavat laavamaisemassa. Samalla he saavat vinkkejä ja innoitusta oman viinikellarinsa rakentamiseen. Kotiin palattuaan Marie kerä

      Sarja
    • 17:55-18:00

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 18:00-18:30

      BUU-klubbenin jännittävien tapahtumien selvittyä Järjestelijähiiri katsoo sarjoja Lohikäärme tulee mukaan, Do, Re & Mi sekä Hei, BUU-klubbenilainen.

    • 18:30-19:29

      Kausi 3, 1/8. Ruotsalainen sarja, jossa kaksi joukkuetta saa käyttöönsä saman summan rahaa ja kilpailee antiikkihuutokaupassa parhaista löydöistä. Asiantuntijat arvioivat ostot ja niiden oikean arvon.

      Sarja
    • 19:29-19:40

      Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    • 19:40-20:00

      Ruotsalaisen Go'kväll-ohjelman stylistit tekevät yhdelle katsojista tyyliremontin.

    • 20:00-21:02

      Kausi 3, 5/8. Varastettu elämä 1/2. Bangladesh-taustaisen perheen 18-vuotias tytär surmataan. Miksi ensimmäisenä tulee aina mieleen kunniamurha? Valentina saa yllätysvieraan ja Imman äidinhoitojärjestely ontuu.

      Sarja
    • 21:02-22:25

      Dokumenttielokuva kertoo nuoren kurdilaulaja Mutlun traagisen mutta voimaannuttavan tarinan. O: Nick Read ja Ayse Toprak. Tuotanto: October Films, Britannia (2022).

    • 22:25-00:10

      Technicolor-väreissä loistava Hollywood-musikaali Ihmemaa Oz on vaikuttanut elokuvaohjaaja David Lynchiin poikkeuksellisen syvästi. Tämä kiehtova, moniääninen dokumenttielokuva etsii ja löytää ihmeellisiä yhteyksiä Ly

    • 23:05-01:30

      Robert Ludlumin romaaniin perustuvassa, tiivistunnelmaisessa toimintajännärissä ammattitappaja Jason Bourne herää muistinsa menettäneenä keskellä monimutkaista, kansainvälistä rikosvyyhteä.

      Elokuva
    • 01:30-02:35

      Kausi 4, 17/24. Takaaja karkuteillä. Ystävänsä vuokrasopimuksen takaajaksi ryhtynyt mies joutuu vastaamaan 10 000 punnan vuokrarästeistä. Ulosottomiesten harmiksi herraa ei näy mailla halmeilla. Brittiläinen realitysarja.

      Sarja
    • 02:35-03:35

      Kausi 20, 13/15. Seitsemän vastaan yksi. Poikkeuksellisen hanakasti kiinniottoa vastustava mies saadaan taltutettua vasta seitsemän poliisin voimin. Brittiläinen poliisisarja.

      Sarja
    • 03:35-04:05

      Kausi 11, 22/22. Naurun takana. Tutustukaa todellisiin Simpsoneihin sarjan takana! Springfieldin asukkaat kertovat, kuinka kuuluisuus on vaikuttanut perheeseen ja repinyt sen hajalle.

      Sarja
    • 04:05-04:35

      Kausi 12, 1/21. Kauhujen talo, osa 11.Uudessa kauhukokoelmassa Homer on tukehtua parsakaaliin ja taivaaseen pääsyn ehtona on hyvä teko, paljastetaan satuhahmojen pimeitä puolia ja delfiinit valtaavat maailman.

      Sarja
    • 04:35-05:23

      Kausi 11, 3/22. Pahat pojat. Leigh tulee mustasukkaiseksi Seanista, kun tämä ihastuu keskuksen uuteen naissponsoriin. Carrie epäroi uravalintaansa. Amerikkalainen klassikkosarja.

      Sarja
    • 07:00-07:10

      Uudistettu versio alkuperäisestä puolalaisesta pala-animaatiosta, joka kertoo Muumipeikon ja hänen perheensä sekä omaperäisten ystävien seikkailuista Muumilaaksossa. Sarja on puhuttu suomeksi.

    • 07:10-07:20

      Uudistettu versio alkuperäisestä puolalaisesta pala-animaatiosta, joka kertoo Muumipeikon ja hänen perheensä sekä omaperäisten ystävien seikkailuista Muumilaaksossa. Sarja on puhuttu suomeksi.

    • 07:20-07:30

      Muumiperhe lähtee tutkimusmatkalle merelle ja päätyy asumattomalle saarelle. Saaren uumenista löytyy salaperäinen ilmapuntari, joka houkuttelee hattivatteja puoleensa.

    • 07:30-08:00

      Kausi 1, 15/20. Oletteko valmiita suureen seikkailuun? Lähtölaskenta avaruuteen voi alkaa. Mimmit ystävineen matkaavat läpi aurinkokunnan, mutta riittääkö polttoaine rakettimökissä takaisin kotiplaneetalle?

      Sarja
    • 08:00-08:30

      Kausi 12, 4/21. Puunhakkaaja. Innostuttuaan vegetaarimielenosoituksesta Lisa leiriytyy punapuun oksalle vastustaessaan puunkaatoa.

      Sarja
    • 08:30-09:00

      Kausi 12, 5/21. Perheen kunnia. Kun Herra Burns pestaa Homerin henkilökohtaiseksi narrikseen, koko perhe tuntee itsensä nöyryytetyksi.

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 12, 8/10. Pari Etheliä. Tehtävän sanamuoto herättää kilpailijoissa syvää epätoivoa ja Ethelien pelkoa. Lopussa tunnelma tiivistyy studiossa äärimmilleen. Brittiläinen viihdeohjelma.

      Sarja
    • 10:00-10:30

      Kausi 10, 2/22. Tunnontuskia. Haley ei osaa päättää, pitäisikö hänen kertoa Arvinille suudelleensa Dylania. Jay ja Gloria epäilevät Mannyn valehtelevan kanadalaisesta tyttöystävästään. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 10:30-11:00

      Kausi 7, 7/10. Sulka hattuun. Kiellettyä tavaraa etsitään niin lentokentältä, vankilasta kuin postikeskuksestakin, eikä lähestymiskiellon rikkojakaan uskalla paeta virkakoiraa. Uusiseelantilainen realitysarja.

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Kausi 7, 8/10. Kaahareita ja käärmeitä. Paul ja Epic jahtaavat automurtojen tekijöitä ja päihtynyttä kaaharia. Postin lajittelukeskuksessa Minti-koira pysäyttää Kiinasta tulleen epäilyttävän paketin.

      Sarja
    • 11:30-12:30

      Kausi 1, 10/10. Ihmisiä ja eläimiä. Myytinmurtajat selvittävät jälleen erilaisten urbaanilegendojen todenperäisyyttä. Osaako ihminen kävellä suoraa reittiä sokkona? Pelkääkö elefantti hiiriä?

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Jakso 4578 Magnus opus. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta.

      Sarja
    • 13:00-13:30

      Kausi 29, 12/21. Taidetta taiteen tähden. Joan Miron "Runoilijatar" varastetaan, ja maalaustaiteesta yllättäen innostunut Homer on yksi pääepäillyistä. Amerikkalainen animaatiosarja.

      Sarja
    • 13:30-14:00

      Mestarien liiga -iltojen kaikki maalit ja kiinnostavimmat tapahtumat MTV Urheilun selostajien seurassa. Välierät 2/2 keskiviikko 8.5.2024.

    • 14:00-14:30

      Kausi 9, 17/30. Rennosti rajamailla. San Diegosta saattaa löytyä rajan yli saapunutta laatua. Mary huutaa itselleen yllättävän aarteen. Ivyn pojat tekevät ensimmäistä kertaa tarjouksia. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 14:30-15:00

      Kausi 9, 18/30. Kalujen kuningas. Maalaishiiri Ivy lankeaa työkaluihin Los Angelesin vilinässä. Mary luottaa trendikkääseen tyyliinsä. Dave Hester lisää omat veronsa hintoihin. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 4, 15/24. Mielenosoittajat. Maksamatonta korjaamolaskua peritään aggressiiviselta velalliselta. Lisää harmaita hiuksia aiheuttaa paikalle kerääntyvä mielenosoittajien joukko. Brittiläinen realitysarja.

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 16, 6/10. Palkintotehtävässä valitaan paras melua pitävä esine. Luvassa on myös robottisotaa, ananasten piilottamista ja uusia tulkintoja lastenloruista. Tiimitehtävään haastetta tuo kiellettyjen sanojen lista.

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Kausi 12, 6/21. Homerin kotisivu. Homer rakentaa nettiin itselleen kotisivun, mutta täyttää sen kaupunkilaisia solvaavilla juoruilla. - Vierasääni: Patrick McGoohan.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Kausi 12, 7/21. Helppoa rahaa. Homer ja Bart lähtevät täyttämään tyhjää kukkaroaan helpolta tuntuvin keinoin.

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 4, 18/24. Vaatekauppaa ja vähän muutakin. Nettikaupan omistajalta peritään 45 000 punnan velkaa. Ulosottomiehet tyrmistyvät, kun varastoa pengottaessa löydetään läjä aseita. Brittiläinen realitysarja.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 9, 21/30. Urheiluhullun housuissa. Ivy on huviostoksilla ja etsii kutsuvaa varastoa. Brandi ja Jarrod laittavat Bozekin punnertamaan. Darrell löytää omituisen urheiluvempaimen. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 9, 22/30. Jäätävää jälkeä. Dave huutaa mysteerisen puunuken. Brandi ja Jarrod tekevät tutkimusmatkan vodkabaariin. Tytär Tatiana lähtee Renen mukaan kauko-ohjattavien kisaan. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 2, 11/24. Naimisiin. Vanhan rouvan sielu muuttaa Phoebeen. Carol ja Susan haluavat naimisiin, mutta Ross ei oikein osaa iloita. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta.

      Sarja
    • 20:30-20:45

      Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin.

    • 20:45-22:10

      Erikoiskoe 1: Figueira da Foz ( 9.5.2024 ). Selostus Juho Kokko ja asiantuntijana Riku Tahko.

    • 22:10-00:15

      Tiivistunnelmainen toimintajännäri korruptoituneesta poliisista, joka ajautuu keskelle monimutkaista poliittista salajuonta korkea-arvoisen virkamiehen jouduttua salamurhan uhriksi.

      Elokuva
    • 00:45-03:10

      SUOMEN TV-ENSI-ILTA Kun San Andreasin siirros murtuu aiheuttaen 9 magnitudin maanjäristyksen Kaliforniassa, lähtee pelastushelikopterilentäjä yhdessä tulevan ex-vaimonsa kanssa Los Angelesista San Franciscoon pelastamaan

      Elokuva
    • 03:10-03:40

      Kausi 4, osa 35. Lainvalvojat seuraa Helsingin poliisilaitoksen väkivalta-, huume- ja joukkojenhallintayksiköiden sekä järjestys- ja koirapoliisin toimintaa. (Lainvalvojat, Tosi-tv, Suomi, 2012)

      Sarja
    • 03:40-04:10

      Kausi 4, osa 36. Lainvalvojat seuraa Helsingin poliisilaitoksen väkivalta-, huume- ja joukkojenhallintayksiköiden sekä järjestys- ja koirapoliisin toimintaa. (Lainvalvojat, Tosi-tv, Suomi, 2012)

      Sarja
    • 04:10-05:20

      Kausi 2, osa 9. (Celebrity IOU, Tosi-tv, Kanada, 2020)

      Sarja
    • 05:20-05:50

      Kausi 185, osa 6. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2020)

      Sarja
    • 06:05-06:30

      Kausi 5, osa 2. Tiimit saavat budjetin sekä listan tavaroista, jotka heidän tulee ostaa kirpputorilta tunnin aikana. Eniten voittoa tekevä voittaa muhkean rahapotin! (Flea Market Flip, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 06:30-06:50

      Kausi 5, osa 3. Tiimit saavat budjetin sekä listan tavaroista, jotka heidän tulee ostaa kirpputorilta tunnin aikana. Eniten voittoa tekevä voittaa muhkean rahapotin! (Flea Market Flip, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 06:50-07:40

      Kausi 42, osa 6. Ted Allenin juontamassa kilpailussa kokit valmistavat epätavallisista ruoka-aineyhdistelmistä kolmen ruokalajin aterioita. (Chopped, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)

      Sarja
    • 07:40-08:25

      Kausi 6, osa 1. Kulttimainetta nauttiva kotimainen hääreality Unelmahäät tuo rakkauden tuulahduksen kevääseen, kun sarjan 6. kausi starttaa.

      Sarja
    • 08:25-09:15

      Kausi 4, osa 10. Chip ja Joanna Gaines pyörittävät Wacossa, Teksasissa talojen uudistamiseen ja sisustamiseen erikoistunutta Magnolia Homes-yritystään.

      Sarja
    • 09:15-09:45

      Kausi 185, osa 7. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. (House Hunters, Lifestyle, Yhdysvallat, 2020)

      Sarja
    • 09:45-10:25

      Kausi 5, osa 4. Tiimit saavat budjetin sekä listan tavaroista, jotka heidän tulee ostaa kirpputorilta tunnin aikana. Eniten voittoa tekevä voittaa muhkean rahapotin! (Flea Market Flip, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 10:25-10:40

      , )

    • 10:55-11:25

      Kausi 5, osa 5. Tiimit saavat budjetin sekä listan tavaroista, jotka heidän tulee ostaa kirpputorilta tunnin aikana. Eniten voittoa tekevä voittaa muhkean rahapotin! (Flea Market Flip, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 11:25-12:30

      Kausi 2, osa 9. (Celebrity IOU, Tosi-tv, Kanada, 2020)

      Sarja
    • 12:30-13:30

      Kausi 42, osa 7. Ted Allenin juontamassa kilpailussa kokit valmistavat epätavallisista ruoka-aineyhdistelmistä kolmen ruokalajin aterioita. (Chopped, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2020)

      Sarja
    • 13:30-14:30

      Kausi 1, osa 2. Chase Morrill ja hänen rakennusjoukkonsa korjaavat pahasti lahonnutta 1930-luvun saaristomökkiä. Budjetti on 30 000 dollaria ja aikaa kuusi viikkoa loihtia mökistä lomapaikka.

      Sarja
    • 14:30-15:45

      Uusinta 5.5. pelatusta ottelusta. Selostajana Oskari Saari, asiantuntijana Antti-Jussi Niemi. (Urheilu, TÅ¡ekki, 2024)

    • 15:45-18:50

      Harry Potter -elokuvasarjan kuudes osa. Voldemort tiukentaa otettaan niin jästien kuin velhojenkin keskuudessa, eikä edes Tylypahka ole enää samanlainen turvasatama kuin ennen.

      Elokuva
    • 18:50-19:20

      Kausi 3, osa 1. Autosarjojen kestosuosikki Latela on jälleen taattua viihdettä, kun tiivis talliporukka käärii hihansa uusien projektien ja haasteiden äärellä. Projektit vaihtuvat, mutta juttujen taso pysyy samana.

      Sarja
    • 19:20-19:50

      Kausi 3, osa 2. Latelan talliin Pohjanmaalta kyyditty Alfa aiheuttaa Huttuselle päänvaivaa. Hiukset harmaantuvat ja vertakin vuodatetaan, kunnes homma viimein pizzalaatikon avulla etenee.

      Sarja
    • 19:50-20:25

      Kausi 1, osa 10. SARJA PALAA Pelastajat selvittelevät ruuhka aikaan tapahtunutta liikenneonnettomuutta. Mahdolliset lakan aiheuttamat myrkytykset työllistävät ensihoitolääkäriä.

      Sarja
    • 20:25-21:00

      Kausi 1, osa 11. SARJA PALAA Ensihoitajat hälytetään tehtävälle, jossa pieni lapsi kärsii pahoista hengitysvaikeuksista. Lisäksi kadonneen potilaan arvoitusta selvitellään. (Pelastajat Helsinki, Kotimainen tosi-tv, Suomi, 2023)

      Sarja
    • 21:00-22:10

      Kausi 4, osa 11. UUSI KAUSI Kun suomalainen Mari sai viestin amerikkalaiselta upseeri Georgelta, ei siinä ollut mitään hälyttävää - kunnes kaikki kääntyi päälaelleen. (Rikoksen Anatomia, Rikostarina, Suomi, 2022)

      Sarja
    • 22:10-00:20

      Gangsteripomo Mickey Cohen hallitsee Los Angelesin kaupunkia. Vuosi on 1949. Poliisipäällikkö Bill Parker antaa ylikonstaapeli John O'Maralle tehtäväksi ottaa oikeuden omiin käsiinsä. 120 min. Ohjaus: Ruben Fleischer.

      Elokuva
    • 00:00-01:00

      Kausi 12. Jakso 27/27. Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 01:00-02:00

      Kausi 7. Jakso 6/35. Synkkä taikametsä. Flo ja Charlie suunnittelevat taikametsän aiemmin täysin tyhjään pihaan. Pihan omistajat haluavat puutarhaansa maagisuutta ja goottityylin synkkyyttä hassuttelua unohtamatta. Myös parin koirat tarvitsevat pihaan turvallisen alueen. Pariskunta ihastuu toiseen suunnitelmaan, joka tuo pihaan noitamaista tunnelmaa. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 02:00-03:00

      Kausi 1. Jakso 6/6. Punaisella matolla. Pääsemme jälleen seuraamaan Gilesin työmatkoja, kun hän käy neuvottelemassa Etelä-Afrikassa upean tilan säilyttämisestä klubin valikoimassa sekä mittailemassa skotlantilaisen linnan käytäviä. Myös Lizzy pitää Gilesin kiireisenä. Penny ja Jane tutustuvat paikalliseen kulttuuriin Thaimaassa, ja Molinat Meksikosta ovat perhehäämatkalla Italiassa. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 03:00-03:30

      Kausi 1. Jakso 1/10. Kasvukipuja. Tuleva lähihoitaja Jenna kipuilee omilleen muuttoa ja raskasta arkea. Korimekaanikoksi opiskeleva Elmeri on kiinnostunut autojen laitosta. Päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin rikkoutunut skootteri. Jerryn ensimmäinen raksapäivä sään armoilla pistää mietteliääksi. Kotimainen realityohjelma. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (22')

      Sarja
    • 03:30-04:00

      Kausi 1. Jakso 2/10. Vastuun opettelua. Elmerin äiti ottaa puheeksi pojan poissaolot ja myöhästymiset koulusta. Jenna jännittää saattohoito-osastolla työskentelyä ja kuoleman kohtaamista hoitajan työssä. LVI-alaa opiskelevalla Viljamilla vastuu painaa työharjoittelussa. Hän haaveilee myös paluumuutosta lapsuusmaisemiin. Kotimainen realityohjelma. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (21')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 12. Jakso 27/27. Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 1. Jakso 2/3. Kiireisimmät. New Yorkin vilinässä tutustutaan nyt hektisen työn tekijöihin, joihin kuuluvat niin jätekuskit ja bagelileipomon pitäjät kuin katutaiteilijatkin, joiden joukosta löytyy myös jo paikallislegendaksi muodostunut alaston cowboy. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Kausi 3. Jakso 23/35. Kiirettä keittiössä. Michèal and Danielle muuttivat Belfastista Aurinkorannikolle ja perustivat irlantilaispubin, mutta vastaako uusi elämä parin odotuksia? Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 1. Jakso 6/6. Punaisella matolla. Pääsemme jälleen seuraamaan Gilesin työmatkoja, kun hän käy neuvottelemassa Etelä-Afrikassa upean tilan säilyttämisestä klubin valikoimassa sekä mittailemassa skotlantilaisen linnan käytäviä. Myös Lizzy pitää Gilesin kiireisenä. Penny ja Jane tutustuvat paikalliseen kulttuuriin Thaimaassa, ja Molinat Meksikosta ovat perhehäämatkalla Italiassa. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 7. Jakso 6/35. Synkkä taikametsä. Flo ja Charlie suunnittelevat taikametsän aiemmin täysin tyhjään pihaan. Pihan omistajat haluavat puutarhaansa maagisuutta ja goottityylin synkkyyttä hassuttelua unohtamatta. Myös parin koirat tarvitsevat pihaan turvallisen alueen. Pariskunta ihastuu toiseen suunnitelmaan, joka tuo pihaan noitamaista tunnelmaa. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 12. Jakso 27/27. Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 15:00-15:30

      Kausi 3. Jakso 20/20. Aamiaisherkkuja. Anna esittelee kolme suosikkiaamiaistaan, joiden tuoksukin valloittaa. Hän leipoo helppoja kanelikierteitä rusinatäytteellä, brittiläisiä teeleipiä ja englantilaisia muffineja Benedictin munien ja avokadohollandaisen kera. (21')

      Sarja
    • 15:30-17:00

      Kausi 1. Jakso 8/8. Paljasta ääni!. Mysteerilaulajissa metsästetään jälleen kymppitonnia ja viihdytään kauniiden ja kaameiden lauluesitysten äärellä. Ohjelman puikoissa nähdään Heikki Paasonen ja vakiopanelisteina Miitta Sorvali ja Robin Packalen. Vierailevina apureina paneelissa tänään istuvat Kimmo Vehviläinen, Essi Hellén sekä artistivieras Ilta. Kotimainen musiikkiohjelma. (63')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 3. Jakso 24/35. Tuuraajat töissä. Hotellinpitäjät Adrian ja Sharon pääsevät kauan kaivatulle lomalle, kun ystäväpariskunta jää huolehtimaan hotellista kahdeksi viikoksi. Toisaalla Ranskassa rakennetaan kiireellä uutta loma-asuntolaa. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 11. Jakso 1/26. Pelko pois ja pöytään. Teatterikoulusta valmistunut Maddy etsii lihaksikasta, tatuoitua miestä. Crostinin ja pilahvin kaltaiset ruokatermit aiheuttavat hämmennystä ja nahallinen kalafilee pelottaa, mutta suklaiset jälkiruoat sulattavat sydämen. Englantilainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 7. Jakso 7/35. Tuulahdus Marokosta. Tariq ja Kim eivät pidä tylsästä ja tyhjästä pihastaan ja sitä ympäröivästä aidasta. Saisiko Marokosta ammennettua inspiraatiota tilanteen korjaamiseen? Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 20:00-20:58

      Kausi 7. Jakso 5/8. Helsinki, Park Hotel. Legendaarisen Hyvät herrat -ohjelman kuvauspaikka, jossa hotellin asiakkaat valittavat aamupalasta ja lounaalla ei löydy selkeää linjaa: intialaisen ruoan kaverina tarjoillaan lehtipihviä ja pitsaa. Parkkiin päätettiin tehdä hotellivieraita ja Käpyläläisiä palvelevaa kunnon brunssia. Jaksossa tutustuttiin paikallisiin asukkaisiin vierailemalla puutarhoissa ja kylvetimme Villen kauppaneuvos Paukun henkeen muutaman silmäätekevän vieraan kanssa saunassa ja uima-altaassa. Kotimainen realityohjelma. (41')

      Sarja
    • 20:58-21:00

      Kausi 2024. Jakso 130/366. Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys. (2')

      Sarja
    • 21:00-22:30

      Kausi 3. Jakso 6/12. Tähdet, tähdet -kilpailijat näyttävät mistä kana pissii ja miten hevikukko kiekuu, kun vuorossa on rock-musiikin legendaarisimmat kappaleet. Luvassa on kaikkien aikojen stadion-suosikkeja, nostalgisia festarimuistoja, kuin myös tunteikasta teiniangstia. Nähdäänpä lavalla myös kaikkien aikojen Tähdet, tähdet -performanssi. Illan päätteeksi studioyleisön äänet ratkaisevat, ketkä jatkavat kisassa ja kuka lähtee kotimatkalle. Kotimainen musiikkiohjelma. Kotimainen viihdeohjelma. (67')

      Sarja
    • 22:30-23:30

      Kausi 15. Jakso 10/12. Sukupolvenvaihdos kesämökillä. Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen. Kotimainen sisustusohjelma. (42')

      Sarja
    • 23:30-01:20

      Kausi 25. Jakso 6/12. Tuttu kasvo. Aiemmalta kaudelta tuttu kasvo pyrkii Chris Harrisonin pakeille, koska hän haluaa tapaamaan Mattia. Treffeillä päästään muun muassa keilaamaan ja pilaamaan toisen hieronta. Lisäksi tyttöjen välienselvittely jatkuu edelleen. Amerikkalainen realitysarja. (80')

      Sarja
    • 00:10-01:05

      Kausi 14. Jakso 16/21. Hindusotilaan jäljillä. NCIS saa tutkittavakseen murhan, joka liittyy FBI:n tutkimaan tapaukseen ja tiimit yhdistävät voimansa. NCIS saa myös salaperäisen viestin, jonka ansiosta Callen pääsee taas Pembrookin jäljille. Keneltä viesti on ja mitä se tarkoittaa? (39')

      Sarja
    • 01:05-02:05

      Kausi 4. Jakso 1/8. Meksikossa Arman tutkii muinaisten Asteekkien ja Mayojen suhdetta kuolemaan ja pohtii tuleeko kuolemaa pelätä, vai onko kuolema vain uusi alku? Matka on Armanille henkilökohtainen pyhiinvaellusmatka, jossa hän saa shamaanin rituaalissa kohdata oman edesmenneen ja rakkaan äitinsä sielun. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')

      Sarja
    • 02:05-03:05

      Kausi 15. Jakso 2/12. Se on vintagea!. Loistaako Diili-voittaja Sointu Borg tiukassa tinkaustaistossa? Markku korjaa tuoleja, mutta lopputuloksena ei ole tuoleja. Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 03:05-04:05

      Kausi 1. Jakso 1/6. Talven merkkejä ilmassa. Anchoragen kansainvälinen lentoasema Alaskassa valmistautuu talventuloon muun muassa häätämällä karhuja ja pitämällä kiitotiet turvallisina. Maailman viidenneksi vilkkaimmalla rahtikentällä jännitetään lisäksi miljoonien dollarien moottorin vaihtoa sekä lentokenttäalueella liikkuvaa asemiestä. Amerikkalainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 3. Jakso 28/35. Mörskästä majataloksi. Kevin ja Fiona ostavat rähjäisen talon Ranskasta ja päättävät remontoida sen majataloksi, mutta kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Englantilainen realitysarja. (45')

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 1. Jakso 5/10. Koti karjatilalla. Rayn ja Nickyn karjatilalta puuttuu päärakennus. He päättävät siirtää hylätyn talon ylös kukkulalle ja tehdä siitä unelmiensa kodin Dokumenttisarja. (43')

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Kausi 2. Jakso 7/26. Vastuuta paossa. Amerikkalainen sotilas pysäytetään rajalla, kun hänen hallustaan löytyy neljä rynnäkkökiväärin panoslipasta. Lähemmässä puhuttelussa selviää, miksi mies pyrkii kiireellä Kanadaan. Lentoasemalla pysäytetään erikoinen brittinainen, ja nuori urheilija, joka ei tunnu tietävän, mitä hän tekee Kanadassa. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Kausi 2. Jakso 8/26. Suden vaatteissa. Maarajalla pysäytetään nuorukainen, joka on matkalla tapaamaan poikaystäviään pukeutuneena suden häntään. Se ei ole laitonta, mutta tullia kiinnostaa miehen vähäiset varat ja tietokoneen arkaluonteinen sisältö. Amerikkalainen lumilautailija yrittää päästä maahan, mutta sen estää sekä aiempi rikosrekisteri että tavaroista löytyneet kokaiinijäämät. Kanadalainen realitysarja. (21')

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 1. Jakso 1/6. Talven merkkejä ilmassa. Anchoragen kansainvälinen lentoasema Alaskassa valmistautuu talventuloon muun muassa häätämällä karhuja ja pitämällä kiitotiet turvallisina. Maailman viidenneksi vilkkaimmalla rahtikentällä jännitetään lisäksi miljoonien dollarien moottorin vaihtoa sekä lentokenttäalueella liikkuvaa asemiestä. Amerikkalainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 13:00-14:00

      Kausi 15. Jakso 3/12. Isolla kirkolla. Pasi Hailio eli Tony Montana vie Palsanmäet Hesoissa privaattiklubille. Markku tuunaa sähköpolkupyörän. Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 1. Jakso 6/10. Kirkon uusi elämä. Brett ja Hollis päättävät siirtää vanhan puukirkon pihalleen ja tehdä siitä historiaa henkivän toimistorakennuksen. Dokumenttisarja. (46')

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 2. Jakso 6/10. Metsästys. Metsästys on ollut merkittävä elinkeino ja välttämätön osa suomalaisten ruuan saantia, millainen on metsästyskulttuuri nykyään ja miksi sitä harrastetaan? Illan ohjelmassa lähdetään hirvimetsälle ja fasaanijahtiin, missä Arman pääsee kokemaan luonnon rauhan ja miltä tuntuu ampua oma ruokansa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Kausi 1. Jakso 2/6. Salama iskee. On kiitospäiväviikonloppu, ja USA:ssa odotetaan ilmailuhistorian vilkkainta päivää. Lomakauden alkaminen pitää lentokenttäpoliisin kiireisenä, ja talven sankin lumipyry lisää huoltohenkilökunnan työtaakkaa. Kalasääski on rakentanut pesänsä vaarallisen lähelle kiitoteitä, ja vesipelastustiimi harjoittelee hyytävään veteen pudonneen henkilön pelastamista. Amerikkalainen realitysarja. (44')

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Kausi 16. Jakso 13/20. Suklaata ja katkarapuja. Rajaviranomaiset tarkastavat Isosta-Britanniasta tulleen suklaalähetyksen. Toisaalla kuulustellaan epämääräistä turistia, katkarapuja tullannutta naista ja kahden pienen lapsen äitiä. Australialainen realitysarja.

      Sarja
    • 17:30-19:00

      Kausi 7. Jakso 3/16. Salaisuuksia viidakossa. Heimojen sekoitus laittaa pakan täysin uusiksi, ja alkaa raivokas taistelu uusista liittolaisista. Samalla naisten yhteinen salaisuus uhkaa paljastua, ja aiemmin sovitut liitot rakoilevat. Kotimainen realitysarja. (65')

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 1. Jakso 10/10. Sokka irti Singaporessa. Burgerimiesten Aasian kiertue huipentuu Singaporeen, jossa ajetaan tandemilla päätyyn asti. Matkaoppaana toimii Singapore Sling ja listalta valitaan kaikki kertaa kaikki. Sarja päättyy. Kotimainen ruokareality. (42')

      Sarja
    • 20:00-21:30

      Kausi 1. Jakso 7/10. Seikkailijoilla on vastassaan kahden etappitehtävän joukkuekilpailu, joka suoritetaan pareittain. Miten pareilta sujuu mönkijän vinssaus ja laatikoilla tasapainoilu? Kilpailun päätteeksi kapteenit tekevät viimeiset nimeämiset kaksintaisteluun. Ohjelmaa juontaa Jaana Pelkonen. Kotimainen realitysarja. (65')

      Sarja
    • 21:30-22:30

      Kausi 1. Jakso 7/9. Paanasten perhe on liian hiljainen ja rauhallinen, minkä takia Duudsonit päättävät kouluttaa heistä maailmanluokan extreme-tähtiä. Kuinka hissukka-perhe selviää hurjasta Duudsoneiden live-showsta suuryleisön edessä? Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 22:30-23:30

      Kausi 1. Jakso 5/6. Arman viikkaa sukkia Espoossa ja miettii, mitä on tapahtunut persialaisten valloittajakuninkaiden jälkeläiselle. Onko Armanin liekki sammunut ja sisäinen soturi kateissa? Arman kysyy mentoriltaan jujutsumestari Auvo Niinikedolta mikä on soturin tie ja lähtee etsimään omaa sisäistä soturiaan. Arman ajaa formula-autoa, alkaa bodaamaan, tatuoi itse omaa ihoaan sekä osallistuu keskiaikaiseen ritaritaisteluun täydessä haarniskassa. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')

      Sarja
    • 23:30-00:30

      Kausi 19. Jakso 5/62. Skeittilautoja ja rännipalloja. Mike ja Robbie tapaavat Kaliforniassa miehen, jonka äidillä oli surffauskauppa. Siksi mieheltä löytyy isot pinot surffaus- ja skeittausaiheisia julisteita. Mike saa skeittauslegenda Steve Caballeron puhelinnumeron ja soittaa tälle julisteiden arviointia varten. Los Angelesissa pojat tapaavat Bobbyn, joka haluaa ripustaa harvinaisen polkupyörän keilahallinsa seinälle, mutta Mike haluaa ostaa sen itselleen. Hinnasta sovitaan keilaamalla. Amerikkalainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 00:10-02:15

      Kausi 6, osa 1. UUSI KAUSI Kullankaivuun ihmelapsi Parker Schnabel jahtaa johtolankoja lain ulottumattomissa Perun ja Bolivian viidakoissa. Meno on hurjempaa kuin koskaan ennen.

      Sarja
    • 02:15-03:20

      Kausi 7, osa 7. Tukholma on suhteellisen leppoisa suurkaupunki, mutta maan alla meno voi yltyä hurjaksi. Sarja seuraa metron vartijoiden työtä vaihtuvien matkustajien ja tilanteiden parissa. (Tunnelbanan, Tosi-tv, Ruotsi, 2018)

      Sarja
    • 03:20-04:25

      Kausi 4, osa 3. Yli puolet USA:n etelärajasta, Teksasin ja Meksikon välillä, muodostuu Rio Grandesta, jonka silloilla kuljetaan sekä laillisesti että laittomasti.

      Sarja
    • 04:25-05:25

      Kausi 2, osa 11. Paranormaalien ilmiöiden tutkija ja elokuvantekijä Dakota Laden vie sisarensa ja parhaan ystävänsä road tripille kohtaamaan pelkonsa Amerikan pelottavimmissa paikoissa.

      Sarja
    • 05:25-05:55

      Kausi 1, osa 2. Kausi 1, osa 2. Nick Stevens isännöi gameshowta, jossa julkkisvieraat yrittävät arvata, mitä internetin hulluimmissa moottoriaiheisissa videoissa tapahtuu.

      Sarja
    • 06:10-06:30

      Kausi 11, osa 12. Salvage Dawgs -porukka vierailee purkutuomion alaisissa rakennuksissa pelastaakseen merkittävät palaset Amerikan historiasta ennen niiden tuhoamista. (Salvage Dawgs, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)

      Sarja
    • 06:30-06:50

      Kausi 11, osa 13. Salvage Dawgs -porukka vierailee purkutuomion alaisissa rakennuksissa pelastaakseen merkittävät palaset Amerikan historiasta ennen niiden tuhoamista. (Salvage Dawgs, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2019)

      Sarja
    • 06:50-07:35

      Kausi 15, osa 9. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 07:35-08:25

      Kausi 6, osa 8. Dokumenttisarjassa tutkimusmatkailija ja tv-kasvo Josh Gates kiertää maailmalla historiallisten myyttien ja mysteerien perässä. (Expedition Unknown, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2019)

      Sarja
    • 08:25-09:15

      Kausi 4, osa 4. Yli puolet USA:n etelärajasta, Teksasin ja Meksikon välillä, muodostuu Rio Grandesta, jonka silloilla kuljetaan sekä laillisesti että laittomasti.

      Sarja
    • 09:15-10:20

      Kausi 5, osa 1. UUSI KAUSI Saavatko autonrassaajat kolhitut kaunottaret entiseen loistoonsa? (Garage Squad, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2018)

      Sarja
    • 10:20-11:25

      Kausi 3, osa 4. Osa kaupunkilaisista on kyllästynyt hetkisen maailman sykkeeseen ja haluaa muttaa maalle. Maaseudulla asumisessa on kuitenkin erilaisia haasteita. Niinpä apuun kiitää eräs erityinen perhe.

      Sarja
    • 11:25-11:55

      Kausi 5, osa 1. Henry ja Fuzz käyvät Suffolkissa läpi Andyn ja Timin kokoelmaa, johon kuuluu vintage-autoja, omalaatuisia erikoisuuksia ja upeaa automobilia-esineistöä. (Shed And Buried, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 11:55-12:25

      Kausi 5, osa 2. Henry ja Sam tapaavat Hullissa Mandyn, jonka edesmennyt aviomies oli innokas klassikkomoottoripyörien keräilijä. Tarjolla on useita Vincentejä ja Arieleita. (Shed And Buried, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 12:25-13:25

      Kausi 15, osa 10. Don Wildemanin juontamassa sarjassa tutustutaan kiinnostaviin ja epätavallisiin museoesineisiin. Jokaisen esineen taustalla on uskomaton tarina. (Mysteries at the Museum, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 13:25-15:25

      Kausi 6, osa 1. UUSI KAUSI Kullankaivuun ihmelapsi Parker Schnabel jahtaa johtolankoja lain ulottumattomissa Perun ja Bolivian viidakoissa. Meno on hurjempaa kuin koskaan ennen.

      Sarja
    • 15:25-16:40

      Kausi 5, osa 6. Metallin käsittelyn mestari Joe Martin luo uutta elämää vanhaan rautakauppaansa, Joe Martin Customiin.

      Sarja
    • 16:40-17:55

      Kausi 6, osa 10. Kausi 6, osa 10. Autosarjojen klassikossa tutustutaan autoihin ja testataan menopelejä laidasta laitaan. 6. kaudella sarjaa luotsaavat Jeremy Clarkson, Richard Hammond ja James May.

      Sarja
    • 17:55-18:50

      Kausi 6, osa 9. Dokumenttisarjassa tutkimusmatkailija ja tv-kasvo Josh Gates kiertää maailmalla historiallisten myyttien ja mysteerien perässä. (Expedition Unknown, Dokumenttisarja, Yhdysvallat, 2019)

      Sarja
    • 18:50-19:55

      Kausi 6, osa 2. Kullankaivuun ihmelapsi Parker Schnabel jahtaa johtolankoja lain ulottumattomissa, Perun ja Bolivian viidakoissa. Meno on hurjempaa kuin koskaan ennen.

      Sarja
    • 19:55-21:00

      Kausi 16, osa 2. Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Ant Ansteadin osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Ant pistää tuulemaan.

      Sarja
    • 21:00-00:00

      SUOMEN TV-ENSI-ILTA Maapallon kohtalo on jälleen vaakalaudalla, ja Ihmenainen on ainoa, joka sen voi pelastaa. 151 min. Ohjaus: Patty Jenkins. Pääosissa: Gal Gadot, Chris Pine ja Kristen Wiig.

      Elokuva
    • 00:10-02:10

      Kausi 6, osa 11. Sarjan päähenkilöt kokoontuvat yhteen vuosi dieettien alkamisen jälkeen. Mitä heille kuuluu nyt? Pystyvätkö he vastustamaan vanhoja kiusauksia, vai tyssääkö painonpudotus?

      Sarja
    • 02:10-03:20

      Kausi 4, osa 2. Veronica toimii Timin siipimiehenä paikallisessa sinkkutapahtumassa. Tyray menee ensimmäiselle treffeilleen ikinä. Chantel vierailee oliiviöljytilalla.

      Sarja
    • 03:20-04:25

      Kausi 4, osa 2. 90 päivää morsiamena -sarjasta tutut henkilöt katsovat 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää -sarjan jaksoja kotisohviltaan ja kommentoivat tapahtumia omaan persoonalliseen tyyliinsä.

      Sarja
    • 04:25-05:25

      Kausi 3, osa 10. Sotku Sherryn kodissa on äitynyt niin pahaksi, että russakat ovat vallanneet koko talon. Nyt viranomaiset uhkaavat häntä ulosotolla ja hänen lapsiaan huostaanotolla.

      Sarja
    • 05:25-05:58

      Kausi 2, osa 26. Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.

      Sarja
    • 06:05-06:30

      Kausi 9, osa 18. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 06:30-06:55

      Kausi 9, osa 22. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Leipomon nokkamiehena häärää Buddy Valastro. (Cake Boss, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2017)

      Sarja
    • 06:55-07:45

      Kausi 3, osa 10. Paratiisisaarella tavanneet pariskunnat yrittävät yhdistää erilaiset elämäntyylinsä, jotta lomaromanssi syvensi pysyväksi intohimoksi.

      Sarja
    • 07:45-08:30

      Kausi 3, osa 10.

      Sarja
    • 08:30-09:20

      Kausi 5, osa 4. Danielle ja Adam Busbyn viitosista on kasvanut eläväisiä pikkukoululaisia. Elämä yhteensä kuuden tyttären vanhempina pitää kaksikon yhä kiireisenä, mutta rakkautta vauhdikkaasta perheestä ei puutu.

      Sarja
    • 09:20-10:30

      Kausi 4, osa 9. Äidin ja tyttären välillä on erityinen side, mutta entä kun suhde on liiankin läheinen? Sarjassa tavataan äitejä ja tyttäriä, joiden ystävyys saa hetkittäin melkoiset mittasuhteet.

      Sarja
    • 10:30-12:20

      Kausi 2, osa 20. Kuusi amerikkalaista on löytänyt rakkauden ulkomailta ja on nyt aikeissa jättää kotimaansa lopullisesti.

      Sarja
    • 12:20-13:30

      Kausi 3, osa 8. Kausi 3, osa 8. Lasta odottavat pariskunnat päästävät kamerat elämäänsä seuraamaan matkaa kohti vanhemmuutta, johon kasvaminen ei aina tapahdu ilman kipuilua.

      Sarja
    • 13:30-14:35

      Kausi 3, osa 5. Buddy Valastro ja Duff Goldman kisaavat ensimmäistä kertaa toisiaan vastaan selvittääkseen kumpi on maailman paras leipuri.

      Sarja
    • 14:35-15:40

      Kausi 4, osa 19. Amy häpeää käytöstään Floridassa ja haluaa hyvittää, mutta hän pelkää, ettei Amanda hyväksy hänen anteeksipyyntöään. (1000-lb Sisters, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2022)

      Sarja
    • 15:40-16:50

      Kausi 4, osa 3. Natalie toivottaa erityisen ihmisen tervetulleeksi lentokentällä ja tekee suuria muutoksia elämässään. Tyraylla on uusi ihastus. (90 Day: The Single Life, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 16:50-17:55

      Kausi 4, osa 3. 90 päivää morsiamena -sarjasta tutut henkilöt katsovat 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää -sarjan jaksoja kotisohviltaan ja kommentoivat tapahtumia omaan persoonalliseen tyyliinsä.

      Sarja
    • 17:55-18:50

      Kausi 1, osa 6. Sarja seuraa kahdeksan ylipainoisen painonpudotusurakkaa. Karisevien kilojen lisäksi kunkin heistä tavoitteena on kohottaa itsetuntoa ja löytää lopulta rakkaus. (Fat Chance, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 18:50-19:55

      Kausi 1, osa 1. Neljä ainutlaatuista perhettä ponnistelee poikkeuksellisen paljon säästääkseen rahaa ja elääkseen säästelijästä elämää.

      Sarja
    • 19:55-21:00

      Kausi 5, osa 1. Kathy ilmaisee toiveensa saada hautajaisia muistuttavat syntymäpäiväjuhlat mikä huolestuttaa Cristinata, joka epäilee jonkin olevan vialla. Alkaa uusintana. (sMothered, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 21:00-22:05

      Kausi 5, osa 3. Barry ja Kim Plath ja seitsemän heidän yhdeksästä lapsestaan asuvat syrjäisellä farmilla Georgian osavaltiossa. Perhe viihtyy tiiviisti omassa kuplassaan kaukana ympäröivästä maailmasta.

      Sarja
    • 22:05-23:10

      Kausi 16, osa 9. Varainkeruun lähestyessä tiimi pyrkii saamaan kaiken valmiiksi ajoissa. Suuri kaaos syntyy, kun vieraat saapuvat, eikä Amya ja Chrisiä näy missään. (Little People, Big World, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2023)

      Sarja
    • 23:10-00:10

      Kausi 6, osa 5. Ihotautilääkäri ja kirurgi Emma Craythorne ja hänen tiiminsä rientävät apuun! Tavoitteena on tarjota potilaille uudenlainen, parempi elämä. (The Bad Skin Clinic, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2022)

      Sarja
    • 00:30-01:00

      Kausi 28. Jakso 14/22. Homer löytää uudelleen chili dog -kuppilan, jota hän rakasti lapsena.

      Sarja
    • 01:00-03:10

      O: Alexander Payne, P: George Clooney, Beau Bridges, Amara Miller. Välinpitämätön aviomies ja isä Matt King yrittää korjata suhteensa kahteen tyttäreensä hänen vaimonsa jouduttua veneilyonnettomuuteen Waikikin lähellä.

      Elokuva
    • 03:10-03:55

      Kausi 2. Jakso 3/18. Owenin joutuessa syvemmälle FBI:n moottoripyöräjengitutkintaan ylikonstaapeli O'Brien tunnustaa hänelle jotain.

      Sarja
    • 03:55-04:35

      Kausi 14. Jakso 13/15. JJ palaa kotikaupunkiinsa.

      Sarja
    • 04:35-04:55

      Kausi 3. Jakso 17. Mainoslaulujen gaalailta. Alan saa vastentahtoisen Charlien osallistumaan mainosmusiikin palkintogaalaan. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 04:55-05:15

      Kausi 3. Jakso 18. Rakkaus käy kalliiksi. Alan saa huomata, että nuori tyttöystävä tulee kalliiksi, ja Charlie ottaa ilon irti veljensä ahdingosta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 05:15-05:35

      Kausi 1. Osa 21. Maidon merkitys. Lily alkaa miettiä, mitä hän haluaa elämältään. Seuranhakupalvelu löytää Tedille täydellisen naisen, mutta mitä tekee Ted? Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 05:35-05:56

      Kausi 1. Osa 22. Sadetanssi. Ted järjestää Robinille romanttisen yllätyksen voittaakseen tämän sydämen. Marshallilla ja Lilyllä on pitkä riita. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 06:00-06:20

      Kausi 5. Jakso 5/24. Myöhästysten ilta. Perheen aikuiset lähtevät viettämään mukavaa ravintolailtaa, mutta kaikkien kohdalla jokin menee pieleen, eikä myöhästymisiltä vältytä. Luke jää ensimmäistä kertaa yksin kotiin.

      Sarja
    • 06:20-06:40

      Kausi 1. Osa 21. Maidon merkitys. Lily alkaa miettiä, mitä hän haluaa elämältään. Seuranhakupalvelu löytää Tedille täydellisen naisen, mutta mitä tekee Ted? Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 06:40-07:00

      Kausi 1. Osa 22. Sadetanssi. Ted järjestää Robinille romanttisen yllätyksen voittaakseen tämän sydämen. Marshallilla ja Lilyllä on pitkä riita. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 07:00-07:20

      Kausi 28. Jakso 11/22. Homer saa palvelueläimen, joka tunnetaan myös nimellä hämmästyttävä hämähäkki-sika.

      Sarja
    • 07:20-07:45

      Kausi 28. Jakso 12/22. Herra Burns tapaa hiphop-mogulin.

      Sarja
    • 07:45-08:15

      Kausi 2. Jakso 15/22. Elliot tapaa mukavan miehen baarissa mutta kuultuaan tämän olevan sairaanhoitajana Sacred Heartissa tulee toisiin ajatuksiin.

      Sarja
    • 08:15-08:35

      Kausi 3. Jakso 15. Uusi uljas Charlie. Charlie on alkanut elää terveellisesti Mian myötävaikutuksella, mutta kapinahenki kytee Charlien mielessä, eikä mies halua luopua paheistaan. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 08:35-09:00

      Kausi 3. Jakso 16. Esittelyssä ihana Kandi. Alanin ja Kandin suhde kukoistaa, mutta Alan pelkää tuttaviensa tuomitsevan suhteen reilusti nuorempaan naiseen. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 09:00-09:30

      Kausi 5. Jakso 7/24. Markkinapäivä. Koko perhe valmistautuu koulun markkinapäivään. Phil aikoo järjestää Clairelle hääpäiväyllätyksen, ja Jay joutuu valvomaan lakia. Alex ja Luke kilpailevat saman tytön huomiosta.

      Sarja
    • 09:30-10:00

      Kausi 5. Jakso 8/24. Kaappimessut. Jayn ja Clairen lähtiessä messuille Phil tuhoaa Jayn rakastaman pienoismallin. Haley ja Alex kiinnostuvat samasta pojasta. Mitchell vierailee vastahakoisesti Cameronin kotipuolessa.

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 2. Jakso 7/10. Kymppitonnin voitosta kilpailemassa Maria Guzenina, Uniikki, Jaakko Parkkali, Laura Pyrrö ja Ville Viki Eerikkilä. Juontajana Cristal Snow.

      Sarja
    • 11:00-11:30

      Osa 3. Joen kirja. Joe löytää kutsumuksensa lastenkirjailijana, mutta julkaisija haluaa Peterin kirjasarjan keulakuvaksi. Brian innostuu kuntoilusta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 11:30-12:00

      Osa 4. Keksikuningas Peter. Peter ja Lois perustavat konditorian. Stewie ajautuu huonoille teille Brianin myötävaikutuksella. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 12:00-12:30

      Kausi 28. Jakso 13/22. Burns aikoo kostaa hiphop-mogulille, joka huijasi häntä.

      Sarja
    • 12:30-13:00

      Kausi 28. Jakso 14/22. Homer löytää uudelleen chili dog -kuppilan, jota hän rakasti lapsena.

      Sarja
    • 13:00-13:30

      Kausi 2. Osa 1. Käänteiden jälkeen. Marshall on musertunut ja Ted onnensa kukkuloilla Robinin kanssa. Barney ei jaksaisi kuunnella kumpaakaan. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 13:30-14:00

      Kausi 2. Osa 2. Baarikierros. Lily palaa kaupunkiin ja etsii itselleen asuntoa. Sillä välin Barney opettaa Marshallille sinkkuelämän sääntöjä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 14:00-14:30

      Kausi 3. Jakso 17. Mainoslaulujen gaalailta. Alan saa vastentahtoisen Charlien osallistumaan mainosmusiikin palkintogaalaan. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 14:30-15:00

      Kausi 3. Jakso 18. Rakkaus käy kalliiksi. Alan saa huomata, että nuori tyttöystävä tulee kalliiksi, ja Charlie ottaa ilon irti veljensä ahdingosta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 15:00-15:30

      Kausi 5. Jakso 9/24. Tärkeä ottelu. Cameron, Luke ja Manny valmistautuvat jalkapallokauden tärkeimpään peliin. Claire ei siedä töissä saamaansa erityiskohtelua. Mitchell yrittää vaihtaa työpaikkaa. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 15:30-16:00

      Kausi 5. Jakso 11/24. Unelmien hääpaikka. Cameron ja Mitchell punovat ovelan juonen saadakseen unelmiensa hääpaikan. Claire ja Phil jäävät kiinni lapsille kertomistaan valheista. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 16:00-16:30

      Kausi 2. Jakso 18/23. Pennyn kotoa käsin toimiva hiuskoristebisnes muuttuu painajaismaiseksi, kun kofeiinilla terästetty Sheldon ottaa ohjat käsiinsä.

      Sarja
    • 16:30-17:00

      Kausi 2. Jakso 19/23. Uusi kuningatarmehiläinen on saapunut rakennukseen. Penny alkaa kilpailla uuden seksikkään naispuolisen naapurin kanssa, joka uhkaa syrjäyttää Pennyn.

      Sarja
    • 17:00-17:30

      Osa 5. Myyntimies Brian. Brian menettää purukalustonsa riidellessään Peterin kanssa. Uuden hammasrivistön myötä ura kiinteistövälittäjänä on taattu. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 17:30-18:00

      Osa 6. Kalkkunanmetsästäjät. Lois käskee Brianin ja Peterin viime hetken kalkkunajahtiin kiitospäivänä, ja Chris ottaa vastuun perheen päänä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 18:00-18:30

      Kausi 28. Jakso 15/22. Lisa saa uuden hatun, joka lisää hänen itseluottamustaan. Niinpä Bart hävittää sen.

      Sarja
    • 18:30-19:00

      Kausi 28. Jakso 16/22. Simpsonit palaavat Hassu-klovnin leirille parantamaan lasten traumat.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 3. Jakso 19. Kaunotar tuli taloon. Kandi on muuttanut veljesten luo asumaan, mutta Alan on unohtanut mainita Charlielle asiasta. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 3. Jakso 20. Perhe on painajainen. Kandin jättämä Alan on murheen murtama, mutta Kandin äidin kanssa naiskenteleva Charlie lupaa auttaa veljeään. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 2. Jakso 20/23. Sillä välin, kun poikein sarjakuvia rakastava kaveri Stuart lämmittelee Pennyä, Leonard ja Wolowitz lähtevät tutustumaan paikallisen baarin naisten iltaan.

      Sarja
    • 20:30-21:00

      Kausi 2. Jakso 21/23. Leonard ja Raj vievät murtuneen Wolowitzin Las Vegasiin. Sheldon jää lukkojen taakse ja joutuu punkkaamaan Pennyn luona.

      Sarja
    • 21:00-21:30

      Kausi 5. Jakso 5/24. Myöhästysten ilta. Perheen aikuiset lähtevät viettämään mukavaa ravintolailtaa, mutta kaikkien kohdalla jokin menee pieleen, eikä myöhästymisiltä vältytä. Luke jää ensimmäistä kertaa yksin kotiin.

      Sarja
    • 21:30-22:00

      Kausi 5. Jakso 6/24. Avun tarpeessa. Perheenjäsenet joutuvat yllättäviin ja vaikeisiin tilanteisiin, joista ei selvitä ilman ulkopuolista apua. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 22:00-22:30

      Kausi 5. Jakso 7/24. Markkinapäivä. Koko perhe valmistautuu koulun markkinapäivään. Phil aikoo järjestää Clairelle hääpäiväyllätyksen, ja Jay joutuu valvomaan lakia. Alex ja Luke kilpailevat saman tytön huomiosta.

      Sarja
    • 22:30-23:00

      Kausi 5. Jakso 8/24. Kaappimessut. Jayn ja Clairen lähtiessä messuille Phil tuhoaa Jayn rakastaman pienoismallin. Haley ja Alex kiinnostuvat samasta pojasta. Mitchell vierailee vastahakoisesti Cameronin kotipuolessa.

      Sarja
    • 23:00-23:30

      Osa 5. Myyntimies Brian. Brian menettää purukalustonsa riidellessään Peterin kanssa. Uuden hammasrivistön myötä ura kiinteistövälittäjänä on taattu. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 23:30-00:00

      Osa 6. Kalkkunanmetsästäjät. Lois käskee Brianin ja Peterin viime hetken kalkkunajahtiin kiitospäivänä, ja Chris ottaa vastuun perheen päänä. Amerikkalainen komediasarja.

      Sarja
    • 00:00-01:05

      Kausi 4, 19/22. Silikonisotkuja. Dragartisti Detox haluaa apua vatsalihastensa kanssa. Jessica tulee vastaanotolle kadonneen rinnan kanssa, mutta joutuukin kohtaamaan vanhan vihollisensa.

      Sarja
    • 01:05-02:00

      Kausi 4, 20/22. Kapteeni Boobinati. Ninan aiemmat leikkaukset ovat saaneet aikaan ongelman. Jessicalla on nenäongelmia. Joey ei ole tyytyväinen käsivarsiensa implantteihin. Yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja.

      Sarja
    • 02:00-02:55

      Kausi 4, 11/40. Kielimoukarointia. Suudelmia satelee pullonpyöritysringissä ja Tiila paljastaa salaiset parinvalinta haaveensa. Samu pääsee asioimaan treffikioskille, jota luotsaa rakkauden lähettiläämme Veronica Verho.

      Sarja
    • 02:55-03:45

      Kausi 2, 6/10. Suuret rintaodotukset. Aimee tahtoo pienennyttää valtavat rintansa, Katy korjauttaa möhlityn kasvojen rasvaimun ja LaNaya pukeutua catsuitiin. Prince toivoo täyteläisiä huulia.

      Sarja
    • 03:45-04:35

      Kausi 1, 5/20. Lets tutustutaan. Hääyön jälkeen on aika suunnata häämatkalle ja aloittaa omaan puolisoon tutustuminen kunnolla Kroatian auringon alla.

      Sarja
    • 04:35-05:30

      Kausi 1, 6/20. Honeymoon. Häämatkat jatkuvat vauhdikkaiden aktiviteettien merkeissä. Myös Matti ja Vera pääsevät vihdoin viettämään häämatkaansa. Hauskuuttelun lomassa on myös aika keskustella isoistakin kysmyksistä.

      Sarja
    • 05:30-06:00

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:00-06:30

      Tärkeimmät uutiset ja kiinnostavimmat puheenaiheet - aina!

    • 06:30-07:00

      Kausi 4, 10/17. Kasvavan perheen unelma. Ohjelmistoinsinööri Albert ja luokanopettaja Sara etsivät Austinista pientä kotia pian nelihenkiselle perheelleen. Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma.

      Sarja
    • 07:00-08:00

      Ana saa tarpeekseen Philippiin kohdistuvista syytöksistä ja purkaa turhautumistaan sekä Vincentiin että Wilmaan. Michaelin toiminta herättää lähipiirissä hilpeyttä. Werner keksii näppärän ratkaisun Alfonsin lahjapulmaan.

      Sarja
    • 08:30-09:00

      Kausi 2, 2/13. Olipa kerran pieni talo. Elizabeth ja James etsivät kakkosasuntoa. Elizabeth haluaa vain sopen, jossa voi kirjoittaa, mutta James haluaa ison keittiön ja leikkitilaa lapsille. Yhdysvaltalainen lifestyleohjelma.

      Sarja
    • 09:00-10:00

      Kausi 11, 54/89. Kihlat Kanarialla. Steve ja Jane etsivät lomakotia Etelä-Teneriffalta, ja aurinkoloma on innoittanut Steven kosintaan. Enää puuttuu lemmenpesä, minne pari toisi myös koiransa.

      Sarja
    • 10:00-11:00

      Kausi 4, 16/30. Nyt lähtee laukalle. Steve saa mieluisan homman päästessään korjaamaan vanhaa laukkapeliä, jossa hevoset ottavat mittaa toisistaan. Englantilainen realitysarja.

      Sarja
    • 11:00-12:00

      Kausi 11, 53/89. Maaseudun rauhaan. Matt ja Sharron aikovat aloittaa uuden elämän Almerian auringon alla Sharronin voitettua taistelun rintasyöpää vastaan. Brittiläinen lifestyleohjelma.

      Sarja
    • 12:00-13:00

      Kausi 2, 11/11. Mitä on arkkitehtuuri? Grand Design erikoisjaksossa syvennymme arkkitehti Samppa Lappalaisen kanssa hyvien kotien arkkitehtuuriin niin käytännön kuin estetiikan näkökulmasta.

      Sarja
    • 13:00-13:30

      Chas ja Marlon etsivät epätoivoisesti Paddya, joka on kadonnut pulttipistooli mukanaan. Myös Liam on huolissaan Paddyn mielenterveydestä. Amy esittää Mattylle yllättävän kysymyksen. (u)

      Sarja
    • 13:30-14:00

      Kausi 2, 6/10 Rahola, Tampere. Päivi ja hänen puolisonsa viettävät vapaa-aikaansa mokkipalstallaan. Piha on kukkien ja kasvien runsauden kehto. Työlistalla on mm. uuden portin rakentaminen.

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 14, 11/12. Suuri projekti Las Vegasissa jatkuu, vaan miten käy sankarivälittäjiämme, kun heidät pakataan kaikki samaan luksustaloon asumaan visiitin ajaksi?

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Kausi 14, 74/120. Fleur ja Steve etsivät loma-asuntoa itselleen ja tyttärilleen Etelä-Espanjasta, kauniin Vinuela-järven ympäristöstä. Ehdoton vaatimus on hienot maisemat, ja niitä vuoristoisella seudulla riittääkin.

      Sarja
    • 16:00-17:00

      Philipp pelkää Wilma-tädin viimeisen hetken koittaneen. Upeat palkinnot innostavat ostamaan arpoja. Hildegardkin saa syntymäpäivälahjaksi arvan. Theo uskaltautuu kokeilemaan kiipeilyä, mutta innostuu hieman liikaakin.

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 2, 1/16. Muukalaisia yössä. Menestysbändin laulaja löytyy keikan jälkeen kuolleena rannalta. Charlie ja Rex alkavat selvittää bändin salaisuuksia ja seuraavat muun muassa rahan hajua Kanadalainen poliisisarja.

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 2, 2/16. Melkein kuollut mies. Charlien vanha yksityisetsivätuttu tekee kuolemaa myrkytettynä, mutta myrkyn alkuperästä ja myrkyttäjästä ei ole tietoa. Tiimille tulee kiire selvittää juttu. Kanadalainen poliisisarja.

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 2, 3/16. Somemorsian. Suosittu somevaikuttaja lyyhistyy kuolleena maahan juuri ennen häitään. Tutkinnassa selviää, että palvotun uhrin julkisuuskuva ei ehkä vastaakaan todellisuutta. Kanadalainen poliisisarja.

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 2, 4/16. Saasteita ja pahuutta. Palkittu ja kiistanalainen ympäristövalokuvaaja katoaa metsään, ja tapaukseen tuntuu sotkeutuvan huippusalainen valtion tukema tietojensäilytyspalvelu. Kanadalainen poliisisarja.

      Sarja
    • 21:00-22:00

      Kausi 2, 5/16. Viikinkien mailla. Kuolleen liveroolipelaajan tausta johtaa tutkijat historiallisten löytöjen äärelle, mutta heidän on vaikea erottaa, mikä tarinassa on totta ja mikä fantasiaa. Kanadalainen poliisisarja.

      Sarja
    • 22:00-23:00

      Kausi 2, 6/16. Vedenpitävä juttu. Yliopiston soutujoukkueen jäsen ammutaan kesken harjoitusten, ja Charlie ja Rex joutuvat syviin vesiin yrittäessään selvittää tapahtumien kulkua. Kanadalainen poliisisarja.

      Sarja
    • 23:00-00:00

      Kausi 2, 7/16. Makumatka. Tunnettu kulinaristi löydetään sullottuna ginitynnyriin. Charlien, Rexin ja kumppaneiden avuksi tapausta selvittämään tulee ranskalainen rikostutkija. Kanadalainen poliisisarja.

      Sarja
    • 00:00-00:35

      Kausi 16. Jakso 29/48. Uusi tyttö. Asukkaiden luo on tuotu televisio, jonka välityksellä paljastuu, että hotelliin tulee uusi tyttö. Hän saa valita itselleen kumppanin, mikä jännittää muita tyttöjä. Asukkaat saavat illan suussa mieluisaa postia. Tanskalainen sarja. (33')

      Sarja
    • 13:35-14:20

      Kausi 2. Jakso 4/10. Palvelu pelaa. Kittilässä Tea ja Nessi viestivät rakennushankkeen vaiheista reaaliajassa sekä räätälöivät palveluitaan vastaamaan asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita. Hanna kohtaa vakioasiakkaan ja saa tältä herkullisia ruokavinkkejä Lempäälässä. Oulun Toppilassa Marjo ja Janne pääsevät testaamaan ekologista vaihtoehtoa kotiinkuljetuksille. Kotimainen realityohjelma. (41')

      Sarja
    • 14:20-15:05

      Kausi 5. Jakso 4/35. Toscanalaista rauhaa. Sairaalapastori Karen ja hänen puolisonsa Colin toivovat uudelta puutarhaltaan rauhaa, kirkkaita värejä ja toscalanaista ilmapiiriä. Richin veljekset ja Charlie Dimmock kisaavat, kumpi saa urakan toteutettavakseen. Englantilainen lifestyleohjelma. (43')

      Sarja
    • 15:05-15:50

      Kausi 1. Jakso 1/8. Katariina, Mimi ja Noora asettavat häilleen deadlinen 50 päivän päähän, ainoastaan sulhaset puuttuvat. Sinkkumiesten joukosta naiset etsivät sitä oikeaa ja samanaikaisesti suunnittelevat omia häitään. Ensimmäisessä jaksossa naiset saavat viedä ensivaikutelmadeiteille haluamansa miehen. Häiden suunnittelu aloitetaan kysymällä läheistä kaasoksi. Kotimainen realitysarja. (42')

      Sarja
    • 15:50-17:00

      Kausi 4. Jakso 4/14. Kuppikuntia. Peliverkkoja on heitelty vesille ja joukko on alkanut jakautua pienempiin piireihin. Yhden hämmentäjän poistuminen on tosin nostattanut toiveen siitä, että kesäleiritunnelma palaisi, mutta toive haihtuu ilmaan sekä myrskyisten käänteiden että Torpparin nimeämisen seurauksena. Niin makaa kuin petaa, vai miten se sanonta nyt menikään? Kotimainen realityohjelma. (66')

      Sarja
    • 17:00-18:00

      Kausi 3. Jakso 7/8. Kakkaa lapioimassa. Nuorena yrittäjänä vaurastunut Emilia Liberman ja hänen miehensä Daniel pääsevät kokemaan hevosten kanssa työskentelevien Iina Onnelaisen ja Pekka Koposen vaatimatonta elämäntyyliä. Nuoria pareja yhdistävät tekijät löytyvät yllättävistä paikoista. Kotimainen realitysarja. (41')

      Sarja
    • 18:00-19:00

      Kausi 6. Jakso 1/2. Ahtaudesta avaruuteen. Lucy ja Lynton asuvat paritalonpuolikkaassa, joka on ahdas ja täynnä tavaraa. Lucy pitää talon tunnelmasta eikä haluaisi luopua muistoistaan, mutta Lynton on kypsä vaihtamaan maisemaa. Pystyykö Kirstie loihtimaan kodista toimivan vai saako Phil heidät kallistumaan myynnin kannalle? Englantilainen lifestyleohjelma. (47')

      Sarja
    • 19:00-20:00

      Kausi 12. Jakso 4/24. Suklaata ja suudelmia. Aamu käynnistyy samppanja-aamiaisella, jonka voimin jaksetaan suorittaa rankka kisa. Pojat valitsevat sokkona hotellin parhaan suutelijan, mutta kilpailijoita onkin yllättävän monta. Norjalainen realitysarja. (43')

      Sarja
    • 20:00-21:00

      Kausi 13. Jakso 20/22. Uusia tuulia. NCIS tutkii tapausta, jossa kaksi miestä räjäyttää oman pomminsa yrittäessään murtautua laivastotukikohtaan. Callen tarvitsee Arkadyn luvan suureen elämänmuutokseen ja Sam muuttaa asumaan isänsä Raymondin kanssa. Amerikkalainen draamasarja. (40')

      Sarja
    • 21:00-23:05

      (Beck 36: Den tunna isen 2018). Beck aloittaa työnsä tutkintaosaston johtajana, kun ryhmä alkaa tutkia jääkiekkovalmentajan murhaa. Beckin tehtäväksi jää uuden ryhmänjohtajan valitseminen, mutta sopivia ehdokkaita ei tunnu löytyvän. Rooleissa: Peter Haber, Kristofer Hivju, Ingvar Hirdwall, Rebecka Hemse. Ohjaus: Mårten Klingberg. (97')

      Elokuva
    • 23:05-00:00

      Kausi 2. Jakso 3/12. Tänään on hasiksen hajua ilmassa. Lentokentällä huumekoirapartiolla on tuottoisa päivä. Nuijamaalla tuoreen maalin haju bussissa herättää epäilyt mahdollisesta vastarakennetusta kätköstä. Bussit saavat muutenkin erityistä huomiota Maijulta ja Teijolta. Helsingin tullin maakravut ovat tänään siirtyneet satamalaiturilta veneeseen ja suorittavat vesiliikennevalvontaa, sekä tekevät tarkastusiskun rahtialukseen. Kotimainen dokumentaarinen sarja. (42')

      Sarja
    • 00:05-01:20

      Kausi 5, osa 3. Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi.

      Sarja
    • 01:20-02:25

      Kausi 1, osa 7. Puistosta löytyy 15-vuotiaan tytön ruumis, ja murha-ase on puussa. Miten tyttö päätyi raa'an murhan uhriksi, ja sujuiko kaikki kierojen suunnitelmien mukaan? (Murder Among Friends, , Yhdysvallat, 2016)

      Sarja
    • 02:25-03:25

      Kausi 4, osa 17. Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa.

      Sarja
    • 03:25-04:30

      Kausi 23, osa 8. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 04:30-05:35

      Kausi 1, osa 1. Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista. Alkaa uusintana. (Love the Way You Lie, Tosi-tv, Iso-Britannia, 2014)

      Sarja
    • 06:15-06:40

      Kausi 6, osa 13. Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja.

      Sarja
    • 06:40-07:00

      Kausi 6, osa 14. Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja.

      Sarja
    • 07:00-07:45

      Kausi 6, osa 18. Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja.

      Sarja
    • 07:45-08:35

      Kausi 5, osa 10. Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä. (Property Brothers: Forever Home, Tosi-tv, Kanada, 2019)

      Sarja
    • 08:35-09:30

      Kausi 1, osa 9. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa.

      Sarja
    • 09:30-10:35

      Kausi 2, osa 8. Seurataan Gotlannin palokunnan, ambulanssihenkilöstön ja poliisin toimintaa kiireisinä kesäviikkoina. (SOS Gute, Tosi-tv, Ruotsi, 2009)

      Sarja
    • 10:35-11:35

      Kausi 8, osa 1. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana.

      Sarja
    • 11:35-12:50

      Kausi 1, osa 2. Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei.

      Sarja
    • 12:50-13:15

      Kausi 7, osa 1. UUSI KAUSI Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja. (First Time Flippers, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 13:15-13:45

      Kausi 7, osa 2. Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja. (First Time Flippers, Tosi-tv, Yhdysvallat, 2015)

      Sarja
    • 13:45-14:25

      Kausi 2, osa 11. Sisustusarkkitehti Grace Mitchell tiimeineen loihtii asiakkailleen ainutlaatuisia koteja, joiden inspiraatio haetaan asukkaiden intohimoista, persoonasta ja perhehistoriasta.

      Sarja
    • 14:55-16:00

      Kausi 3, osa 3. Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.

      Sarja
    • 16:00-16:30

      Kausi 2, osa 1. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. Alkaa uusintana.

      Sarja
    • 16:30-17:05

      Kausi 2, osa 2. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti.

      Sarja
    • 17:05-18:05

      Kausi 23, osa 9. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 18:05-19:00

      Kausi 6, osa 19. Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja.

      Sarja
    • 19:00-19:25

      Kausi 1, osa 4. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti.

      Sarja
    • 19:25-19:55

      Kausi 179, osa 11. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

      Sarja
    • 19:55-21:00

      Kausi 6, osa 5. Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä. (Web of Lies, Rikostarina, Iso-Britannia, 2019)

      Sarja
    • 21:00-21:55

      Kausi 1, osa 17. Christel on matkustanut etelään ensimmäisille treffeilleen, ja hän panostaa kaikkensa siihen, että unelmien mies seisoo alasti laatikossa! Käykö hänen unelmansa toteen?

      Sarja
    • 21:55-22:55

      Kausi 23, osa 10. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. (Law & Order: Special Victims Unit, Rikosdraama, Yhdysvallat, 2021)

      Sarja
    • 22:55-23:55

      Kausi 1, osa 2. Luuletko tuntevasi henkilön, jonka kanssa olet naimisissa? Sarjassa käydään läpi tosielämän karmivia tarinoita kun puoliso paljastuukin julmaksi tai jopa hengenvaaralliseksi.

      Sarja
    • 23:55-01:05

      Kausi 5, osa 4. Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi.

      Sarja
    • 15:30-16:00

      Kausi 1 - Jakso 8. Sarja tuo tullessaan Pekkisen perheen joka on päättänyt muuttaa Somerolle

    • 16:00-16:30

    • 16:30-17:00

    • 17:00-17:30

    • 17:30-18:00

    • 18:00-18:30

    • 18:30-19:00

      Kausi 1, 5. Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat kertovat mitä voimme tehdä itse ollaksemme terveempiä ja voidaksemme paremmin.

      Sarja
    • 19:00-19:30

      Kausi 1, 5. Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijat kertovat mitä voimme tehdä itse ollaksemme terveempiä ja voidaksemme paremmin.

      Sarja
    • 19:30-20:00

      Kausi 1, 6. Fiskarsin tapahtuma kokoaa yhteen erittäin monipuolisesti sekä pyöriä että pyöräilijöitä. Hyppääs tarakalle!

      Sarja
    • 20:00-20:30

      Kausi 1, 6. Fiskarsin tapahtuma kokoaa yhteen erittäin monipuolisesti sekä pyöriä että pyöräilijöitä. Hyppääs tarakalle!

      Sarja
    • 21:30-22:00

    • 22:00-22:30

      Kausi 1, 6. Pieni eläinklinikka on kotimainen realitysarja helsinkiläisen Vetsy-eläinklinikan arjesta.

      Sarja
    • 22:30-23:00

      Kausi 2, 11. Hetki saaristossa

      Sarja
    • 23:00-23:30

    • 23:30-23:59

    • 00:00-01:00

      Kuinka muinainen sivilisaatio selvisi Jordanin laajoilla, kuivilla aavikoilla? Miten kaupunki näytti kelluvan veden päällä keskellä Tyyntämerta?

    • 01:00-02:00

      Keskustelun Amerikan rikkinäisestä maahanmuuttojärjestelmästä kiehuessa, Mariana lähtee Meksikoon tutkimaan Yhdysvaltoihin suuntautuvaa miljardien dollarien arvoista ihmissalakuljetusbisnestä.

    • 02:00-03:00

      Bosnian sodan veteraani Brett Makinson haluaa voittaa PTSD-oireensa, jotka ovat vaivanneet häntä armeijasta lähdön jälkeen. Hän suuntaa Intiaan, jossa toivoo buddhalaisuuden tarjoavan hänen etsimänsä vastaukset.

    • 03:00-03:45

      Onko aikamatkustus mahdollista? Stephen Hawking haastaa kolme vapaaehtoista vastaamaan suuriin kysymyksiin, joiden aiheena on koko maailma.

    • 03:45-04:30

      Tim ja Fuzz lähtevät Dorsetiin hakemaan Ford Escort MK2 RS2000:tta. Auto kuuluu puuseppäyrittäjä Mikelle. Kun Miken poika joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, Mike lopetti työt ja auttoi poikansa kuntoutumisessa neljän vuoden ajan.

    • 04:30-05:15

      Selviytymisasiantuntija Hazen Audel uskaltautuu syvälle Laon muinaisiin metsiin etsimään kausittaisia sieniä, joita paikalliset heimot arvostavat.

    • 05:15-06:00

      Salakuljettava taikuri. Japaniin muuttanut taikuri Mark Greening pyöritti samalla sekä perhe-elämää että hasiksen salakuljetusbisnestä. Hän jäi pian kiinni laittomuuksien teosta. Dokumenttisarja, National Geographic Channel.

    • 06:00-06:45

      Wacon lahkolaiset. Vuonna 1993 FBI piiritti Texasin Wacossa uskonlahkolaisten taloa. Tapahtumat johtivat 76 kuolonuhria vaatineeseen tulipaloon. Dokumenttisarja, National Geographic Channel.

    • 06:45-07:30

      Tutkimme kolmea saksalaisen U-veneen hylkyä ensimmäistä ja toisesta maailmasodasta meriarkeologi Innes McCartneyn kanssa. UC66 kertoo meille, miten se oli ensimmäinen lentokoneen upottama saksalainen U-vene.

    • 07:30-08:15

      Jeff Jenkins navigoi Patagonian vesillä ja karuilla tuulisilla kallioilla paikallisten oppaidensa eli Micki Fischerin ja Vecky Bronzovichin avulla.

    • 08:15-09:00

      Muinaisen Egyptin hautapaikassa Saqqarassa, tohtori Ramadan Hussein tiimeineen työskentelee paljastaakseen ainutlaatuisen hautakammion salaisuudet.

    • 09:00-10:00

      Tässä jaksossa National Geographicin tutkija Albert Lin metsästää muinaista kultaa.

    • 10:00-11:00

      Meksikolaiskartellien silmien alla CBP löytää 34,6 kiloa metamfetamiinia auton vararenkaan sisältä. CBP Newark löytää kuusi varastettua ajoneuvoa. Ne ovat matkalla kansainvälisille markkinoille.

    • 11:00-12:00

      CBP:n viranomaiset löytävät etelärajalla kaksi lastia hengenvaarallista fentanyyliä piilotettuna autoihin. 7,66 kiloa on kiinnitetty magneeteilla auton alle ja 4,06 kiloa on piilotettu auton ilmansuodattimeen.

    • 12:00-13:00

      Klinikalla on rokotuspäivä, ja Oakleyt vastaanottavat toistaiseksi suurimman osanottajamääränsä!

    • 13:00-14:00

      Kausi 17. Jakso 4/10. Matkustajalentokone putoaa itäisen Ukrainan sota-alueella. Todisteiden mukaan lentokone putosi, koska siihen osui maasta ammuttu ohjus.

      Sarja
    • 14:00-15:00

      Kausi 17. Jakso 5/10. Venäjällä tehty Sukhoi Superjet iskeytyy vuoreen tärkeällä näytöslennolla Indonesiassa. Kaikki koneessa olleet kuolevat.

      Sarja
    • 15:00-16:00

      Muuttuvat sääilmiöt ja eläinten muutot tekevät maan antimista elämisen vaikeaksi. Jody Potts-Joseph suuntaa Yukon-joelle saadakseen pakastimen täyteen madetta.

    • 16:00-17:00

      Erikoisohjelma paljastaa insinöörityön taidonnäytteet, jotka ovat piilossa maailman suurimmissa kuljetuskoneissa.

    • 17:00-18:00

      Oppilaat kautta maailman valmistautuvat hurjaan kisaan saadakseen paikan ISEF-tiedemessuilla. Memory haluaa parantaa muiden Zimbabwen asukkaiden elämää kestävällä polttoainetuotannolla.

    • 18:00-19:00

      National Geographicin seikkailija, Albert Lin, paljastaa digitaalisilla huippulaitteiila arkeologisia ja teknisiä ihmeitä, joita ei ole ennen nähty.

    • 19:00-20:00

      Neljän tunnin lennon jälkeen PenAir 3296 -lennon lentäjät lähestyvät pahamaineisen haastavaa Alaskan saaren lentokenttää. Virheille ei ole tilaa, kun kaksimoottorinen turbo on laskeutumassa.

    • 20:00-21:00

      Tim ja Fuzz kunnostavat Datsun 240k Skylinea, japanilaista klassikkoa 1970-luvulta. Adamin pitkän sairausjakson jälkeen hänen vaimonsa toivoo Adamin saavan autonsa taas liikenteeseen.

    • 21:00-22:00

      Amatöörivalokuvaaja Harold Schenkin otokset, joita valtion tutkijat eivät ole nähneet sitten vuoden 1937, Hindenburgin viimeisistä hetkistä kertovat lisää sen tulisesta lopusta.

    • 22:00-23:00

      Jakso 1/10. Yhdistelemällä CGI:tä nykyteknologiaan voimme tyhjentää Tyynenmeren ja paljastaa vaarallisten luonnonkatastrofien takana olevat geologiset voimat.

      Sarja
    • 23:00-00:00

      Saksalainen kaupunki järkyttyy, kun esiin kaivetaan tunnistamattomaksi silvottuja ihmisjäännöksiä. Puukotettu, hakattu ja mestattu ruumis löydetään pää kolmen metrin päässä muista jäännöksistä.

42 45 68 65
    • 00:30-01:00

      Profeetallisen ilmestyksen ydin 1/2.

    • 01:00-05:00

    • 05:00-05:15

    • 05:15-05:30

      Sydämen puhetta Jumalan kanssa, osa 3/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.

    • 05:30-06:30

      Elämä Jumalan lapsen vapaudessa. Vastaanota, seiso totuudessa. Usko Jumalan lupausten toteutumiseen. Etsi ne Sanasta juuri sinulle. Se on auktoriteettisi.

    • 06:30-07:30

      Jumalan lapsen vapaus. Puhujina Soile Inkari sekä Tuula ja Kari Missilä. Musiikissa Irene ja Raimo Mattsson, Harri Junnila, Sjoerd Visser, Juhani Kärkkäinen ja Ulla Kukkanen.

    • 07:30-08:00

      Vieraana Kyösti Florin, osa 1/2. Suomen romanifoorumin hanketyöntekijä.

    • 08:00-08:30

      Ylösnousemuksen voima. Näet voimakkaan sanoman ylösnousemuksen voimasta, jota pastori Hermes Falcao Jr saarnasi Lappenrannassa. Tämä oli osa kiertuetta, joka järjestettiin maaliskuussa 2024.

    • 08:30-09:00

      Profeetallisen ilmestyksen ydin 1/2.

    • 09:00-09:30

      Vieraana Joosua Rinne. Joosua syntyi uskovaan perheeseen. Hän rakastui nuorena syvästi, mutta suhteen päättyessä hän vaipui masennukseen ja hänelle tuli itsetuhoisia ajatuksia.

    • 09:30-10:00

      Raahab ja Jerikon muurit. Vastapuoletkin voivat tehdä yhteistyötä yhteisen päämäärän hyväksi. Anu ei haluaisi tehdä yhteistyötä koulutehtävässä epäystävälliseltä ja kilpailulliselta vaikuttavan oppilaan kanssa.

    • 10:00-10:55

      Helatorstaina. Liturgia ja saarna: Tiina Ahonen.

    • 10:55-11:00

      Aamun siivin. Tanssi on kuvattu Riminin rannalla Italiassa aikaisin aamulla kesällä 2007.

    • 11:00-11:10

      Jumalan sota-asu. Theo esittelee Luukakselle ja Lennille isoisänsä vanhaa haarniskaa ja kertoo tarinan siitä, mitä Paavali opetti hengellisestä sota-asusta.

    • 11:10-11:20

      Sydän simpukan. Milla, Taavi ja vaari löytävät aarteen. Mikä se mahtaisi olla?

    • 11:25-11:30

      Markus 6:1-29.

    • 11:30-12:00

      Ihmeitä Sambiassa.

    • 12:00-14:00

      Israel taistelee olemassaolostaan. Israelin murhanhimoiset naapurit uhkaavat tuhota pienen juutalaisvaltion ja tilanne alueella kiristyy päivä päivältä. Antisemitismi saa yhä röyhkeämpiä muotoja eri puolilla maailmaa.

    • 14:00-14:15

    • 14:15-14:30

      Sydämen puhetta Jumalan kanssa, osa 3/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.

    • 14:30-15:30

      Elämä Jumalan lapsen vapaudessa. Vastaanota, seiso totuudessa. Usko Jumalan lupausten toteutumiseen. Etsi ne Sanasta juuri sinulle. Se on auktoriteettisi.

    • 15:30-16:30

      Jumalan lapsen vapaus. Puhujina Soile Inkari sekä Tuula ja Kari Missilä. Musiikissa Irene ja Raimo Mattsson, Harri Junnila, Sjoerd Visser, Juhani Kärkkäinen ja Ulla Kukkanen.

    • 16:30-17:00

      Vieraana Kyösti Florin, osa 1/2. Suomen romanifoorumin hanketyöntekijä.

    • 17:00-17:30

      Äidin onnettomuus koitui koko perheen pelastukseksi. Lumi Matinez-Toiviainen saapui Suomeen Dominikaanisesta tasavallasta. Hänellä oli kova koti-ikävä ja Jumalan kaipuu. Sitten hän löysi rahapussin bussista, missä oli paljon rahaa.

    • 17:30-18:00

      Kun totuus kielletään. Leif Nummelan vieraana Uusi Tie lehden päätoimittaja, pastori Santeri Marjokorpi.

    • 18:00-18:30

      Oikeaan aikaan oikeassa paikassa, osa 14. Leirin loppujuhla. Lapset ja vanhemmat viettävät yhdessä leirin loppujuhlaa.

    • 18:30-20:25

      Jerusalemin puutarhahaudalla esitystä johti kapellimestari David Loden.

    • 20:25-20:30

      Ulla ja Pete Ronkainen - Shma Israel.

    • 20:30-21:00

      Hudson Instituutin johtaja John Walters. Hudson Instituutin toimitusjohtaja ja perustaja puhuu USA:n nykyisestä roolista geopolitiikassa, joka näyttää epäonnistuneen rauhan säilyttämisessä eri puolella maailmaa.

    • 21:00-21:05

      Menkää ulos porteista. Pass through the gates! Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle, valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet, kohottakaa lippu merkiksi kansoille!

    • 21:05-21:15

      Helatorstai. Heikki Linnavirta kertoo, mistä juhlapyhämme tulevat. Helatorstai on Kristuksen taivaanastumisen muistojuhla.

    • 21:15-21:30

      Sydämen puhetta Jumalan kanssa, osa 4/4. Petri Välimäki käy hartaudessa läpi edellisen sunnuntain jumalanpalveluksen tekstit.

    • 21:30-22:00

      Miten murehtija löytää levon?. Raamattu rohkaisee meitä löytämään levon. Mutta elämäni on täynnä haasteita ja huolia. Kuinka päästä murhekierteestä irti, ja saada uutta iloa ja voimaa?

    • 22:00-22:30

      Risti, joka on maksanut velan. Kaikki ihmiset ovat tehneet syntiä Jumalaa vastaan ja siten ottaneet velan, jota moitteettoimmat teot ja epäitsekkäin elämä eivät pysty maksamaan takaisin.

    • 22:30-23:30

      Eurooppa tarvitsee herätystä. Maanosan tilaa tarkasteltaessa voidaan objektiivisesti leimata sen tulevaisuus synkäksi.

    • 23:30-00:00

      Iho ja vanheneminen. Miten ihon ennenaikaista vanhenemista voidaan estää? Pekka Reinikainen haastattelee ihotautien erikoislääkäri Terttuliisa Ahokasta.

    • 00:00-00:40

      Hur kan Jesus läka ett sårat hjärta?. Har du upplevt smärtan i ett brustet hjärta? Det kan uppstå av många olika orsaker, men det gör lika ont varje gång. Gud längtar efter att hela och upprätta den som farit illa.

    • 00:40-00:50

      Ledarskap. Vad är ett fungerande ledarskap? Boris ber tre gäster från olika yrkesgrupper dela med sig av sina erfarenheter utifrån trosbekännelsens trosartiklar.

    • 00:50-01:00

      Vems bosättningar är illegala?. Det talas ofta om illegala judiska bosättningar men stämmer det? Det handlar om bosättningar i område C som tillhör Israel och som historiskt utgör det judiska hjärtlandet.

    • 01:00-01:15

      Lördag 4/5. Hundratals Hamas-terrorister kapitulerade. Fredssamtalen framskrider. ICC ger sig på Israel igen.

    • 01:15-01:30

      Andreas Cucca ge Jesus chansen. Andreas brottades med självmordstankar men mötte ungdomar från pingstkyrkan som inte hade samma hårda fasad som andra. Vad berodde det på? Han blev nyfiken och bestämde sig för att ge Jesus chansen.

    • 01:30-02:00

      Från spritens kommando till Andens ledning. I nästan 16 år levde Anu Salo ett hopplöst och tomt liv med alkoholen som sin bästa vän. Men Gud fick förvandla henne genom sitt oerhörda tålamod.

    • 02:00-02:45

      Efesierbrevet. Paulus rundbrev till dagens västra Turkiet bjuder på undervisning och tillämpning. Skiljemuren mellan judar och hedningar är riven. Alla kan komma ända in till Gud, och vandra med Honom i vardagen.

    • 02:45-02:55

      Andliga ledargestalter. En levande kristen församling är inget mänskligt kungarike, utan en andlig gemenskap där gåvorna kompletterar varandra även hos ledarna.

    • 03:00-03:15

    • 03:15-03:30

      Gud talar genom drömmar och syner. Bibeln beskriver hur talar Gud genom drömmar och syner. Är det något som hör historien till eller kan vi höra Guds röst på det viset i vår tid?

    • 03:30-04:00

      13/13. Sammanfattning och framåtblickar. I detta sista program i Del 1 av dokumentärtrilogin Välsignelse, förbannelse eller slump?

    • 04:00-04:30

      Uppmuntran till Guds utvalda. Baruch Korman undervisar ur Rom 8:27-39. Vem kan anklaga Guds utvalda eller fördöma dem? Finns det någon som kan skilja oss från Kristi kärlek?

    • 04:30-05:00

      Wales och Azusa - eld från himlen. Wales och Azusa hör till de starkaste väckelserna i vår tid. Wales var ett startskott för Azusa, vars mirakler nämndes i hela världen.

    • 05:00-05:30

      Beduinerna. Beduinerna i Negev är muslimer, ättlingar till nomader från den saudiarabiska halvön.

    • 05:30-06:00

      Sex saker jag ska lära mig säga 2/2. Då du väljer det rätta lämnar du ingen plats för det felaktiga. 

    • 06:00-06:40

      Hur kan Jesus läka ett sårat hjärta?. Har du upplevt smärtan i ett brustet hjärta? Det kan uppstå av många olika orsaker, men det gör lika ont varje gång. Gud längtar efter att hela och upprätta den som farit illa.

    • 06:40-06:50

      Ledarskap. Vad är ett fungerande ledarskap? Boris ber tre gäster från olika yrkesgrupper dela med sig av sina erfarenheter utifrån trosbekännelsens trosartiklar.

    • 06:50-07:00

      Vems bosättningar är illegala?. Det talas ofta om illegala judiska bosättningar men stämmer det? Det handlar om bosättningar i område C som tillhör Israel och som historiskt utgör det judiska hjärtlandet.

    • 07:00-07:15

      Lördag 4/5. Hundratals Hamas-terrorister kapitulerade. Fredssamtalen framskrider. ICC ger sig på Israel igen.

    • 07:15-07:30

      Andreas Cucca ge Jesus chansen. Andreas brottades med självmordstankar men mötte ungdomar från pingstkyrkan som inte hade samma hårda fasad som andra. Vad berodde det på? Han blev nyfiken och bestämde sig för att ge Jesus chansen.

    • 07:30-08:00

      Från spritens kommando till Andens ledning. I nästan 16 år levde Anu Salo ett hopplöst och tomt liv med alkoholen som sin bästa vän. Men Gud fick förvandla henne genom sitt oerhörda tålamod.

    • 08:00-08:45

      Efesierbrevet. Paulus rundbrev till dagens västra Turkiet bjuder på undervisning och tillämpning. Skiljemuren mellan judar och hedningar är riven. Alla kan komma ända in till Gud, och vandra med Honom i vardagen.

    • 08:45-08:55

      Andliga ledargestalter. En levande kristen församling är inget mänskligt kungarike, utan en andlig gemenskap där gåvorna kompletterar varandra även hos ledarna.

    • 09:00-09:15

    • 09:15-09:30

      Gud talar genom drömmar och syner. Bibeln beskriver hur talar Gud genom drömmar och syner. Är det något som hör historien till eller kan vi höra Guds röst på det viset i vår tid?

    • 09:30-10:00

      13/13. Sammanfattning och framåtblickar. I detta sista program i Del 1 av dokumentärtrilogin Välsignelse, förbannelse eller slump?

    • 10:00-10:30

      Uppmuntran till Guds utvalda. Baruch Korman undervisar ur Rom 8:27-39. Vem kan anklaga Guds utvalda eller fördöma dem? Finns det någon som kan skilja oss från Kristi kärlek?

    • 10:30-11:00

      Wales och Azusa - eld från himlen. Wales och Azusa hör till de starkaste väckelserna i vår tid. Wales var ett startskott för Azusa, vars mirakler nämndes i hela världen.

    • 11:00-11:30

      Beduinerna. Beduinerna i Negev är muslimer, ättlingar till nomader från den saudiarabiska halvön.

    • 11:30-12:00

      Sex saker jag ska lära mig säga 2/2. Då du väljer det rätta lämnar du ingen plats för det felaktiga. 

    • 12:00-12:40

      Hur kan Jesus läka ett sårat hjärta?. Har du upplevt smärtan i ett brustet hjärta? Det kan uppstå av många olika orsaker, men det gör lika ont varje gång. Gud längtar efter att hela och upprätta den som farit illa.

    • 12:40-12:50

      Ledarskap. Vad är ett fungerande ledarskap? Boris ber tre gäster från olika yrkesgrupper dela med sig av sina erfarenheter utifrån trosbekännelsens trosartiklar.

    • 12:50-13:00

      Vems bosättningar är illegala?. Det talas ofta om illegala judiska bosättningar men stämmer det? Det handlar om bosättningar i område C som tillhör Israel och som historiskt utgör det judiska hjärtlandet.

    • 13:00-13:15

      Lördag 4/5. Hundratals Hamas-terrorister kapitulerade. Fredssamtalen framskrider. ICC ger sig på Israel igen.

    • 13:15-13:30

      Andreas Cucca ge Jesus chansen. Andreas brottades med självmordstankar men mötte ungdomar från pingstkyrkan som inte hade samma hårda fasad som andra. Vad berodde det på? Han blev nyfiken och bestämde sig för att ge Jesus chansen.

    • 13:30-14:00

      Från spritens kommando till Andens ledning. I nästan 16 år levde Anu Salo ett hopplöst och tomt liv med alkoholen som sin bästa vän. Men Gud fick förvandla henne genom sitt oerhörda tålamod.

    • 14:00-14:45

      Efesierbrevet. Paulus rundbrev till dagens västra Turkiet bjuder på undervisning och tillämpning. Skiljemuren mellan judar och hedningar är riven. Alla kan komma ända in till Gud, och vandra med Honom i vardagen.

    • 14:45-14:55

      Andliga ledargestalter. En levande kristen församling är inget mänskligt kungarike, utan en andlig gemenskap där gåvorna kompletterar varandra även hos ledarna.

    • 15:00-15:15

    • 15:15-15:30

      Gud talar genom drömmar och syner. Bibeln beskriver hur talar Gud genom drömmar och syner. Är det något som hör historien till eller kan vi höra Guds röst på det viset i vår tid?

    • 15:30-16:00

      13/13. Sammanfattning och framåtblickar. I detta sista program i Del 1 av dokumentärtrilogin Välsignelse, förbannelse eller slump?

    • 16:00-16:30

      Uppmuntran till Guds utvalda. Baruch Korman undervisar ur Rom 8:27-39. Vem kan anklaga Guds utvalda eller fördöma dem? Finns det någon som kan skilja oss från Kristi kärlek?

    • 16:30-17:00

      Wales och Azusa - eld från himlen. Wales och Azusa hör till de starkaste väckelserna i vår tid. Wales var ett startskott för Azusa, vars mirakler nämndes i hela världen.

    • 17:00-17:30

      Beduinerna. Beduinerna i Negev är muslimer, ättlingar till nomader från den saudiarabiska halvön.

    • 17:30-18:00

      Sex saker jag ska lära mig säga 2/2. Då du väljer det rätta lämnar du ingen plats för det felaktiga. 

    • 18:00-18:30

      Messias land. På böneresan till berget Hasor talar vi ut att Israels berg hör till Israels folk.

    • 18:30-19:00

      Kärleken till Guds Ord. David Ekerbrings olika ledaruppdrag bottnar i en och samma värdegrund: kärleken till sanningen och kallelsen att hålla fast vid och stå upp för den bibelsyn som varit dominerande genom kyrkohistorien.

    • 19:00-19:30

      Guds kärlek och plan för varje människa. Att förstå hur dyrbara vi är för Gud är nyckeln till att vandra nära Honom.

    • 19:30-20:00

      Himlen TV7. Hur ser Himlen TV7 på sitt uppdrag och med vilken programprofil förbereder sig kanalen för att möta framtidens utmaningar? TV7:s grundare Martti Ojares samtalar med Sverigechef Daniela Persin.

    • 20:00-20:30

      Identitet. Vem är Gud? Vem är du? Vad gör du egentligen här? Dessa frågor kanske vi ibland funderar på, och Bibeln har svaren! Mats Nyholm undervisar, med inledande vittnesbörd av Lars Ekemar.

    • 20:30-21:00

      Maktstrukturen i satans rike 1/2. Tema: Våra andliga fiender. Guds rike och satans rike ligger i krig mot varandra. Vi brottas mot personer utan kroppar från ett välorganiserat rike. Derek Prince undervisar.

    • 21:00-21:15

      Kom Herre Jesus. Jesus ska komma tillbaka, det lovar Han. I Bibeln kan vi hitta beskrivningar på tecken vi kan märka i vår samtid för att veta var i tiden vi står. Ingemar Helmner undervisar och sjunger.

    • 21:15-22:15

      April 2024 - Vakna Europa!. Europas framtid kan verka dyster: krig i öster, rekordhög inflation, illegal invandring och misstänkt EU-korruption. Men Europa har en historia av att med hopp och tro klara stora utmaningar.

    • 22:15-22:50

      Hitta din identitet i Herren. Predikan - Jan Sköld.

    • 22:50-23:00

      Lukas 24:1-56. Dramatisering av evangelietexten på svenska. Jesus uppstår ur graven och visar sig för Emmausvandrarna. Jesus visar sig för lärjungarna. Jesu himmelsfärd.

    • 23:00-23:15

      Jag fann en ny melodi. Gospelartisten Pekka Simojoki fann musiken i sin barndoms Afrika och i den gamla träkyrkan, Riihikirkko, fann han tron på Jesus. När han förenade dessa två fann han sin livsuppgift.

    • 23:15-23:45

      Hur skulle Sverige sett ut utan kristendomen?. Aten, Rom och Jerusalem är sevärda städer i Medelhavsområdet -men de är så mycket mer! Utan dem skulle Sverige se helt annorlunda ut idag.

    • 23:45-00:00

      Normalt liv. Jesus bar våra sjukdomar och tog på sig våra svagheter så att vi kan leva ett normalt liv. Men hurdant är då ett normalt liv? I avsnittet belyser Matti detta genom egna erfarenheter.

33 66 66 99
    • 12:00-12:15

      Avataan koko keho valmiiksi päivää varten istumajumpalla, joka keskittyy liikkuvuuden lisäämiseen. Avataan lihasjumeja ja saadaan aikaan virkeämpi olo, jonka jälkeen on hyvä lähteä päivän askareisiin.

    • 12:15-12:30

      Kuten vanha sanonta kuuluu: kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kokemamme tunteet näkyvät ja tuntuvat kehossa ne helposti ohjaavat ajatteluamme ja toimintaamme.

    • 12:30-13:00

      Vahvistetaan reisiä ja pakaralihaksia, joka vilkastuttaa samalla alaraajojen verenkiertoa ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Lihasjännitykset lievittyvät ja kehonhallinta paranee. Harjoitetaan tasapainoa.

    • 13:00-13:30

      Maiju Lehti toimii laulattajana yhteislauluhetkelle.

    • 13:30-14:00

      Liikunta tekee hyvää kokonaisvaltaisesti sekä keholle että mielelle. Liikuntaseura Pori järjestää keppijumpan, jonka avulla saat avattua ja vetreytettyä koko kehoasi ja näin valmistamaan sitä päivään.

    • 19:30-19:45

      Ukrainalaisen naisen taistelu vangitun miehensä puolesta.

    • 19:45-20:00

      Kingdom of the Planet of the Apes, Luca, Ordinary Angels. Filminurkka arvostelee ensi-ilta elokuvia ja kertoo mitä elokuvamaailmassa tapahtuu.

    • 20:00-20:30

      Pitääkö Iranin ydinaseuhasta olla huolissaan? Aiheena Iranin ja Pohjois-Korean ydinaseprojektit ja niiden uhka Israelille, sekä Israeliin kohdistuvat jännitteet ja allianssit niiden taustalla. Mukana Tri Olli Heinonen ja Pekka Sartola.

    • 20:30-21:00

      Kiminkisen potilaaksi saapuu Pekka, jolle on vaihdettu olkapäähän nivel. Fysioterapiassa Ulla saa uuden liikkeen selkäkipujensa lievittämiseen.

    • 21:00-21:30

      Viljelylaatikko kevätkuntoon ja pikkuparveke kaupungin keskustassa. Ilmastonmuutos tuo haasteita pihanhoitoon: hulevedet hyötykäyttöön.

    • 07:00-07:00

      Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin

    • 07:00-07:00

      Lähetykset lauantaisin ja sunnuntaisin

    • 05:00-05:00

      Su klo 9 ja 19.

    • 05:00-05:00

      Su klo 9 ja 19.